Hyvää isänpäivää Luumipappa!

Et taida blogiani lueskella, mutta haluan ylistää sinua lukijoilleni, rakas Luumipappa.

Arjessa en jaksa muistaa niitä hyviä puolia vaan liian usein keskityn turhaan sättimiseen.

Olet ihana isä.
"Kiltti", vastasi Tahmatassu, kun kysyin, millainen isi on.

Vantaan Lauria varten copyright Marianna Siitonen

Otat mahtavasti roolia vanhemmuudessa. Vietät hienosti aikaa kotona tytön kanssa ja annat minulle mahdollisuuden toteuttaa omia menojani. Kun olen kotona, ei se ole niin helppoa, kun äiti on äiti. Mutta kun lähden johonkin, ei koskaan kukaan jää itkemään perääni. Se on helpottanut minulle omien menojenkin suunnittelua.

Iltaisin jäät upeasti laulamaan unilaulut ja saat tytön untenmaille hetkessä.

Teet meidän perheessä parasta ruokaa. Upeaa, kun jaksat edelleen osallistua ruuanlaittoon, vaikka omat syömisesi on jouduttu jättämään.

Leikität, opetat, tanssitat ja viet tennistunneille.

Nytkin isänpäivänä minä vain pelaan salibandyä Tampereella ja te siellä kotona vietätte tärkeää päivää! Toivottavasti vointi on parempi! Jaksoitteko löytää yllätyskätkön?

t. Säbä(n) mutsi

Esi-isät ja ennen kaikkea esiäidit

Muumeille tärkeä hahmo on esi-isä.

Luumiperheelle isovanhemmat ovat kultaa. Kummaltakin puolelta esi-isät ovat ihania turvan ja leikin sylejä. He ovat elämässämme niin paljon kuin omilta kiireiltään ja kunnoltaan pystyvät.

Sampon isää kutsutaan karjalaiseen tapaan ukoksi. 

Sailan isää kutsutaan äijäksi, koska hän itse valitsi sen papan sijaan. Äijä sana on lappilainen ja sopii hyvin suvun juuriin.

Äijä ja Sävel

Esi-äitejä täytyy kuitenkin erityisesti kiittää, koska he ovat aina perheemme tukena. Vähättelemättä yhtään jokaisen arvoa. 

Sailan äiti käy viikoittain uimassa Luumimamman ja Tahmatassun apuna. Usein hän myös jää hetkeksi hoitamaan Säveltä, jotta saamme hoidettua juoksevia asioita tai vain viettääksemme yhteistä aikuisten aikaa vaikkapa elokuvissa. Muutama viikko sitten saimme kokonaisen viikonlopun kahden, kun Tahmatassu lähti "Ämmilään". Se teki terää suhteellemme, kun sai huomioida vain yhden ja hermostumatta turhista kenellekään. Ja heti seuraavana viikonloppuna hän jäi yökylään, jotta pääsimme taas tärkeän artistin - Mira Luodin - keikalle. En edes olisi kehdannut pyytää häntä uhraamaan harvoja vuorotyössä käyvän vapaita viikonloppuja tähän, mutta hän puoli väkisin tuputti apua. Sanat eivät riitä <3 

Häntä siis kustutaan myös lappilaisittain Ämmiksi. 

Samoihin aikoihin Sampon äiti on pelastanut arjen tilanteita tuuraamalla Sampon avustajia, kun he eivät syystä tai toisesta ole ilmaantuneet töihin. Taannoin Sävelen piti kerrankin mennä hänelle eli mummolle yökylään, mutta sitten yövuorolainen perui yhtäkkiä vuoronsa. Mummo ja Sävel palasivat kotiin ja apuun. Kaikki ei mene aina niinkuin suunnitellaan, mutta silti aina selvitään. Luumipapan elämä riippuu muista, mutta turvaverkko kantaa aina kaiken yli. Sanat eivät riitä tässäkään.

Mummo mukana arjessa ja juhlassa

Avun pyytäminen ei ole helppoa. Paljon olisi menoja, joihin olisi mukava osallistua. Haluamme kuitenkin pärjätä itse. Emme ole tehneet lasta kenenkään taakaksi. Mm. salibandy ja bändiviikonloput ovat olleet sellaisia, että olemme pyytäneet apua. Loput avut on saanut tyrkyttää. Jokaisesta ylimääräisestä hetkestä olemme kaikille osallistuneille kiitollisia - oli se sitten vaikka vain hetki ulkoilua. Tärkeintä meille on ollut, ettei kukaan tunne taakaksi hetkiä suloisen Sävelen kanssa. 

Samanlainen erilainen äitiys

Olin tänään Samanlainen - erilainen äitiys -seminaarissa. Siellä esiteltiin hieman yhteen koottuja tietoja vammaisten äitien tärkeistä apuvälineistä arjessa. Tämä tuli vasta nyt mieleeni, kun asiaa kysyttiin Vammaiset äidit Facebookryhmässä: Kuinka noin kolmivuotias pysyy pyörätuolin kyydissä?

Tärkein apuvälineeni on aina sähköpyörätuoli alias sähkäri. Ilman sitä en voisi elää ja olla vapaa.

Olen esitellyt lapsen hoidossa tärkeitä kikkoja ja apuvälineitä aiemmin: hoitopöytä, rattaat ja sähkäri talvella.

Nyt vuorossa pitkään jo käytetty turvavyö. Ensin pidin Säveltä sähköpyörätuolin kyydissä kantoliinassa, mutta noin 1 vuotiaalle se kävi pieneksi. Silloin ihana äitini ompeli tämän turvavyön.

Remmi kiinnitetään omaan turvavyöhöni lenkillä.

Sitten se menee lapsen lantion ympäri ja haarojen välistä. Lapsi voi pukea sen etukäteen tai hänet voi nostaa syliin ja kiinnittää vyön sitten.

Oman motoriikkani vuoksi olen tarvinnut avustajan apua tytön saamiseksi syliini ja vyöhön kiinni. Pois olemme oppineet saamaan remmin. Eli olemme usein käyneet jossain ja lopulta päädyttyämme lähipuistoon, olen voinut vapauttaa lapsen. :)

Aluksi käytin vyötä aina kun kuljimme sähkärillä. Nykyään käytän vyötä vain silloin, kun ajamme pitkiä matkoja kovaa tai menemme aivan kahdestaan kauppaan. Kaupassa vyön turvin hän pysyy väistämättä sylissä eikä voi tehdä uhmaraivareita tai -karkausta karkkihyllylle. Tosin nyt, kun kaupasta on todella tarvinnut hakea vieraita varten jäätelöä, olemme uskaltaneet olla ilman vyötä. Tällöin olen huomannut, että Sävelestä on todella paljon apua esim. vihannesosastolla poimiessa tavaroita. Mutta hänen aisoissa pitimiseksi on pitänyt olla viimeinen etappi jäätelökaapilla. Uhkailu ja lahjonta ovat kädettömän äidin tehokkaimmat keinot.

Aika ennen remmiä oli kantorepussa. 

Syksyn Sävel vol. 3

Kolmatta syksyä eletään. Päivä päivältä enemmän rakastetaan.

.... Lähiön syksyssä tapahtui.

Kun on tarpeeksi valvonut öitä ja miettinyt mistä saa töitä...

Pian pitäisi palata hoitovapaalta töihin. On mahtavaa, että on työpaikka, johon saan palata. Monella näinä päivinä ei ole edes sitä. Luumipappa on saanut tehdä töitä poissaollessani ja se on ollut parasta. Harmittaa, että töihin paluuni lopettaa todennäköisesti hänen työnsä. Se ahdistaa ja puristaa sydänalasta. 

Yleisesti ahdistaa vammaisten työllistymisen mahdollisuudet. Muistan omista työnhauista, kuinka työhaastattelussa joutuu vakuuttamaan, että näillä käsillä voi kirjoittaa koneella; että osaa ajatella ripeästi, vaikka liikkuu hitaasti. 

Siinä työnantajan ihmetellessä ensimmäistä kertaa liikuntavammaisen kohdatessaan, tavallinen tallaa tiensä nopeammin virkaan. Työpaikka, johon meillä on mahdollisuus, täytyy olla sellainen, jossa joku on jo osannut murtaa ennakkoluulot tai rekrytoijalla on lähipiirissä ollut kohdattuna erilaisuus valmiiksi. 

Uudenmaan lihastautiyhdistys järjestää tärkeän tapahtuman:

"Liikuntarajoitteisia työkykyisiä nuoria ja aikuisia vaivaa työttömyys. Tarjolla olisi rutkasti osaavaa ja pätevää työvoima, mutta jostain syystä työnantajat ja työntekijät eivät kohtaa. Työttömyyden esteitä ovat fyysiset ja ehkä jopa enemmän asenteelliset esteettömyysasiat. Ennakkoluulot saattavat istua tiukassa ja tässä tapahtumassa meidän tavoitteemme on valistaa työnantajia niistä ja purkaa niitä!"

Mutta miten tuoda tämä sanoma kaikkien rekrytoijien tajuntaan? Tai saati edes rekrytointifirmoihin. Suurin osa työpaikoista tulee isojen  rekrytointiyritysten kautta. Harmillista on, että eteneminen työhön usein tyssää jo tuon firman haastatteluun. Ei uskalleta laittaa erilaista hakijaa etetenpäin. Ainoa tie onkin tuttavien suositukset ja huhut avoimesta työstä. Apuvälineritykseen oli helppoa työllistyä. Siellä katsottiin suoraan koulutukseen ja pätevyteen, ei koppuroihin sormiin. Viime talvena sain vähän aikaa tehdä aivan eri työtä perinnöllisyysklinikan sihteerinä. Se oli hauskaa vaihtelua hoitovapaalla. Kiitos ihanan ystäväni, joka suositteli minua ja huomasi työpaikalla tarpeen pieneen työhön. 

Mistä löytää työtä Luumipapalle? Tätä pohdimme täällä. Mielessä pyörii vain Leevi and the Leavingsin biisi:

"Kun on tarpeeksi valvonut öitä

Ja miettinyt mistä saa töitä

Se varmasti terveyden vei

Ja kun mielessä painavat huolet

Niin helpottaa vasta kun kuolet

Tai ehkäpä sittenkään ei

Enää milloinkaan"

Gösta Sundqvist

Pelottaa, että Luumipapan terveyden vie kotiin jääminen. Työ on saanut hänet aktiivisesti ihmisten ilmoille. Kädet ovat pysyneet liikkeessä. Puhumattakaan siitä, että Kela arvioi nykyään kuntoutuksen tarpeen sen mukaan tekeekö vammainen töitä vai ei.... tästä täytyisi kirjoittaa kokonaan oma kappale. 

Minun mielenterveyden vie ajatus siitä, että toinen on toimettomana täällä himassa. Ja lapsi pitäisi silti saada hoitoon. Koti-isä - hieno ajatus, mutta talvella toimimaton. Haluan, että Tahmatassu ulkoilee. Luumipappa ei pysty olemaan ulkona kuin muutaman minuutin, kun lämpötila laskee +10 asteeseen. Kun Tahmatassu menee esikouluun, voisi koti-isä olla jo aika pop, koska silloin hän voi mennä jo itsenäisesti pihalle. Tällöin isän kuntokin on varmaan sellainen, etteivät ne kädet työtä tee. Fakta on se, että toivoa on vielä pari vuotta hänen heilutella hiirtä. 

Tilanne ei helpotu kuolemalla. Sitten on siiryttävä kokopäivätyöhön ja uhattava omaa kuntoa, jotta vuokrat ja ruuat saadaan maksettua. 

Pitäisikö ryhtyä yrittäjiksi? Mitä me osaamme yrittää? Ideoita ja työtarjouksia otetaan vastaan.

Puhutaanko kuolemasta?

Olimme perjantaina Paula Vesalan keikalla täpötäydellä Tavastialla. Upeita biisejä, jotka menivät läpi. Levyltä kuunneltuna en ollut osannut sisäistää kaiken sanomaa. Yli muiden upposi "Sinuun minä jään". Se soitettakoon hautajaisissani, jos sattuisin täältä lähtemään yllättäen.

Meillä puhutaan kuolemasta varmasti enemmän kuin keskivertoisessa kolmikymppisten perheessä. Kavereita menehtyy aina liian yllättäin. Viimeiseksi oli ystävämme Vesan muistotilaisuus alku kesästä. Hänestä voitte lukea enemmän täältä HS:n Muistoista. Yritimme selittää myös tyttärellemme, kun lähdimme muistotilaisuuteen, ettei hänenkään tuntemaa Vesaa enää ole. Ei kaksi vuotias sitä vielä ymmärrä, mutta aisti kyllä tunnelman.

Emme elä kuoleman pelossa, enkä kirjoita tätä saadaksemme sääliä. Tosi asia on vain, että on ihme, jos Sampo ei tästä perheestä poistu ensimmäisenä. Elämme keskellä mustaa huumoria, jossa on paljon karua totuutta. Missä vaiheessa alan syyllistää, että jos Tahmatassu ei nyt tee sovitoa isän kanssa, se saattaa kaduttaa, kun on liian myyöhäistä. Toivottavasti en koskaan. Silti vahva hetkessä eläminen isän seurassa pitänee jotenkin tuoda jossain vaiheessa esiin.

Itse olen selvinnyt niin täpärästi auto-onettomuudesta pelkin narmuin, että tunnen olevani kuolematon. Usein yritän kysellä Sampolta, että millaiset hautajaiset hän haluaa. Vaikeaa saada vastaus. Pelottaa, että sen suuren surun keskellä pitäisi pystyä tekemään valintoja toisen puolesta. Ehkä saan vastaukset, jos nyt esitän omat toiveeni:
-Tuhkaus
-Tavalliset hautajaiset, jossa esitetään "Sinuun minä jään" -kappale
-Tuhkat sellaiseen paikkaan, missä voi käydä muistelemassa, mutta hautaa ei ole pakko kenenkään hoitaa
-Lähelle Sampoa

Sitten kun kuivuneet on juhlaseppeleet. 

Pöydät on siivottu ja vieraat menneet.

Koetan kiiruhtaa.

Pilvien patsaat jälleen muuttaa muotoaan.

On vielä hoitamatta monta asiaa,

mutta miksi en voi muistaa ainoatakaan.

Sä teitkin maailmasta kauniimman elää.

Nään taivaalla, kun putoo tähti pimeään.

Jos mekin kerran täältä samoin kadotaan,

kuin tähdenlennot avaruuteen.

Sinua en aio unohtaa.

Sinuun minä jään.

Sinuun minä jään.

Toivon siis kliseisesti, että jään edes mieheni ja lapseni elämään, vaikka poistuisinkin toiselle puolen. Toivon, että heihin jää vahva periksiantamattomuuteni ja usko parempaan huomiseen.

En halua kuolla. Tämä ei ole mikään masentuneen tai itsemurhaa hautovan viimeinen viesti! On ollut aikoja, jolloin huomasin olevani alla päin, koska en välittänyt turvavöistä autossa (ei liity auto-onettomuuteen - se tuli myöhemmin).  Haluan olla perheeni kanssa tässä ja nyt. Pelata iltaisin lautapelejä ja nauraa hassutuksille. Kokea seikkailuita ja käydä keikoilla! 

ps. Tarinan onnettomuudesta voi lukea matkablogistamme Barcelona 2011.

Mistä tunnet sä ystävän?

Tahmatassu on alkanut itsenäistyä. Elämä alkaa olla helpompaa - ja sitten ei. Enää jokapäiväiset rutiinit eivät aiheuta stressiä, mutta tulevaisuus pelottaa sitäkin enemmän. Mitä jos se kamalin tapahtuu? Pitääkö tehdä toinen lapsi varalle?

Ei. Olen liian vanha siihen vauva-aikaan, joka ei varmasti voi olla yhtä helppoa kuin viimeksi. Aika kultaa muistot. Vihdoin pääsen pian kolmen ensimmäisen vuoden hankaluuksista. Haasteita on edelleen, kun neiti on todella vahvatahtoinen. Mielestäni vanhempina olemme erinomaisia neuvottelemaan ja pitämään järkevät rajat. On nautittava hetkestä. Turha pelätä.

Perheen lomahetki

Tämän hetken vaikeus ovat käytöstavat. Lapsemme on kovakourainen ja menettää välillä malttinsa ja purkaa sen tönimällä ja lyömällä. Olemme ehdottomia, että ne eivät ole sallittuja tunteen ilmaisun tapoja. Edistystä tässäkin on jo havaittavissa. Olen kasvanut ihmisenä. Ennen saatoin käyttäytyä lähes yhtä huonosti kuin kaksi vuotiaani, kun suutuin. Nykyään pyrin vain puremaan hammasta ja hengittämään syvään. Olen omasta mielestäni hyvällä tiellä - samoin tyttäreni. Meistä tulee vielä hillttyjä.

Tullaanko lastamme kiusaamaan koulussa? Hän on jo nyt "menossa kouluun". Miten osaan kasvattaa hänestä itseensä uskovan yksilön, jonka ei tarvitse miellyttää muita saadakseen ystäviä?

Hiekkalaatikolla olen huomannut hänen kyllä tunnistavan hyvin, kenen kanssa leikki luistaa ja kenen kanssa ei. Hän osaa myös ärsyttää helposti ärsyyntyviä. Samalla hiekkalaatikolla rymytessä tiedän hänen osaavan pitää puolensa. Hän on myös hyvin ennakkoluuloton ja toivon hänen pysyvän sellaisena. Kaikkien kanssa ei tarvitse tulla toimeen, mutta hyvät ja kunnioittavat tavat tässä varmasti vielä opitaan.

Hiekkalaatikolla Greenwichissä

Luumimammalla on ongelmia enemmänkin. Omat koulukiusaamisen tai lähinnä ulkopuoliseksi jätetyn traumat tuntuvat puskevan pintaan. Miten jutella muiden vanhempien kanssa, kun oma elämä on erilaisempaa? Välillä tuntuisin tarvitsevan paljon jotain toista vammaista äitiä kaveriksi, jolla on haasteita, kun ei voi puuttuua fyysisesti kaksi vuotiaan tuhotöihin. Meitä ei vain ole joka puistossa. Ja olemme niin kiireisiä käymään omassa puistossa, ettei muita oikein näe.

London zoo leikkikentällä varmoin ottein.

Kuinka näissä tavisten puistopiireissä toimitaan? Vaihdetaanko puhelinnumeroita ja kysytään whatsupissa, ketkä ulkoilevat ja monelta? Pelkään, että jos sellaista ehdotan, minua ei huolita ryhmään. Pitkä kylmä talvi pelottaa, koska silloin haluiaisin täsmä ulkoilla haahuilematta puistosta toiseen etsimässä leikkiseuraa.

Lohduttaudun ajatukseen, että kavereita tulee ja menee. Sielunkumppanit jättävät jälkensä sydämeen ja heihin voi lopulta aina turvata. He ovat saatavilla, kun tarvitset. Tahmatassukin löytää varmasti ne tärkeimpänsä...

Ei muumitaloa lukita yöksi...

Tammikuun tyttömme sai hienon muumitalon asukkaineen synttärilahjaksi. Tässä hän on synttärihumussa lahjan kimpussa. 

Tässä muutamia kuvia, kun vähän sisustimme taloa keväällä...

Nyt kuvassa Haisuli tukee seinää, ettei talo kaadu. Kummisetää tai -tätiä kaivataan kesärempan avuksi.... :)

Talo oli DIY-lahja kummitädiltä ja muumitalon asukkaat ostin Lihastautiyhdistyksen joulujuhlan myyjäisistä. En tiedä tekijää, mutta taidokaasti tehty! Koko kylän väki pari kymppiä ja lyhentämättömänä todella hyvään tarkoitukseen yhdistyksen toimintaan. 

Tänään leikimme viimeksi. Tosin äiti taisi leikistä suuttua, kun Nipsu teki tuhmuuksia (istui pöydällä ja töni Muumipeikkoa) ja joutui jäähylle jatkuvasti.... 

Mariah Carey Meet&Greet experience

I wanna share this special occasion with the whole world so I'm posting in English.

Ever since 1994 I found myself quite lonely with my music taste. I was 12 years old and at the age when you have the first love - with music. Mariah Carey wasn't very popular among my friends but through Top 40 TV-show with music videos I fell in love with the record Music Box.

After 20 years Mariah finally came to Finland to Harwall Arena on 4th of April in 2016. There I found out that most of the other record buyers must have been much older than me. :)
The gig was so good with high notes and lower register. With all the songs I wanted to hear. We enjoyed it with my husband from rows 2 and 4. She looks so good and sings so purely.

I  listened to the Music Box probably hunders of times as a teenager. Colleted all the records of the gorgous woman and dreamed I could meet her someday. Now the day finally came when they sold these tickets with Meet and Greet possibility. I'm old enough to understand that this is the age when the fans have finally money to buy such expensive minutes of their lives just to make the teenage dreams come true. But it was more worth than I had been afraid.

She is a super star and she has the right to have her rules. Basically there's time for a photo and a chat for few phrases. I was afraid that I would freeze and not be able to say a word so I prepared myself with few photos I wanted to show her. I'm so proud of myself as I got to tell her the story I wanted. She even wanted me to tell it again on a video of her reality show. There I froze a bit. It would be so funny if I got to that show too! (As many in Finland know that our wedding was on reality show called Meidän häät and this spring our family is on another reality show called Kielletty rakkaus)

So what photos did I show her? And why? Here those are:







I had to keep the story short. Without her Hero -song we wouldn't have our family and the sweetes daughter. The song kept us sane when we had to fight three years to get the infertility treatment. The doctors thought we are too disabled to be parents and my husband is going to die too soon to be a good father. Mariah wanted to know what's wrong with my husband and if he is still alive. I told her that we are celebrating his 35th birthday this week. He is the best, the most caring and sensible father for Sävel (Melody in English her name is). Mariah said she is so happy for me about my daughter and family. I really am, she said and squished my shoulder.

I also brought her a Finnish children book about Santa Claus. I got to tell her that I brought that and it's for Roc and Roe. I think they like it as Sävel loves those books. And that Santa is from Finland. She said she knows that Santa is really from here, laughed, and thanked for the gift.

Then I had to give the space for the rest. I'm afraid I stole other people's minutes a bit. But I hope all the others had as great experience as I had.

Afterwards lots of things come to mind that I would have wanted to tell. I think I did not say enough clearly THANK YOU for these songs that kept us sane. Also Without You, When You Believe and I Still Believe. Okey, lots of believing there but there had to be. The songs helped us with believing on each other, our rights and on future.

If there wasn't such a hurry I would have told how Hero has helped me ever since teenage drama of my parents divorce, feeling lonely, feeling different or searching my ways for finding love. I have learned to love myself most and do the things I love with great passion. But I belive those are the stories she gets to hear. And I think it's great but I think this story is different with much more fight many can understand.

Before doctors give presciptions for depression they should make people to listen the Hero until the message is clear. This is my alternative medicine. You can do it if you want it. You just have to find your own way to achieve your goals. It doesn't need to be the way all the others do.

Photos of my husband might look scary if you are not used to seeing people with ventilator. I didn't want to scare anyone nor Mariah most. Mariah was interested what was with him. But there came the time limit. How to tell shortly about Duchenne muscular dystrophy? Easy for you to google it here. And there was this hazzle with camera etc. The anwer would have been: bad genes, he has illness that progresses slowly but effectively. He was like others until age of 6. Then his muscles started to get weaker, he started using wheelchair when he was 10, he started using ventilator at the age of 32 when the breathing muscles got also weak. But he has strong heart and we hope it keeps beating for many years. Meanwhile we can only enjoy each day we have as a family together.

And the picture with Mariah came out really nice. I look as happy I was. She was kind and caring with the diva style she has accomplished to have by being the biggest R&B singer ever.



ps. I will always love Mariah and her music will always be there for me.

Kevätsiivousta kun suoritin

Kuinka usein teillä siivotaan?

Meillä siivotaan kerran viikossa: pyyhitään pöydät&pölyt, imuroidaan, luututaan lattiat ja pestään vessat. Tällä perussiivouksella ei kummempia kevätsiivouksia kaivata.

Kesämmällä matot käydään pesemässä. Ikkunat pestään kerran vuodessa, jos jaksetaan. Parvekelasit voisi tänä vuonna ehkä myös pyyhkiä pölyistä.

Suurin haaste on saada 2v. pysymään pois siivouksen tieltä. Imuria hän pelkää hieman, joten tänään sillä välin hoidettiin nukkea ja otettiin hassuja kuvia.

Pölyjen pyyhintään, lattioiden pesuun ja wc:n lavuaarin puhdistukseen. Toivon tämän osallisuuden tartuttavan häneen tunnollisen siivoajan luonteen. Samalla kyllä pelkään, että hän passivoituu ottamalla mallia meistä vanhemmista, jotka vain katselevat imurointia ja väistelevät märkiä lattian kohtia. Vielä kuitenkin on toivoa...

Mamma maailmalla

Helmikuu meni tällä mammalla matkaillen.  Ensin olimme tyttöjen matkalla Teneriffalla viikon. Viikko kotona arkeen tottuen ja sitten jätin perheeni ja lähdin pelimatkalle yksin. Kummastakin matkasta kirjoitan piakkoin matkablogiimme www.pihitravels.com 

Teneriffalla kiipeilyä

Teneriffalla Sävel oppi paljon kun sai kiipeillä ilman paksua toppahaalaria. Hänestä tuli myös aikamoinen äidin tyttö, kun olimme kaksin reissussa (toki avustaja oli mukana). Niinpä pian koittava ensimmäinen pitkä ero stressasi ennakkoon sekä äitiä että isää. Pieni sairastui vielä kuumeeseen ennen lähtöäni. 

Kaihomielin lähdin Venetsiaan minilomalle ja pelaamaan. Lähtöä helpotti reipas tyttö, joka oli mielellään lähdössä jo aamuyöstä ämmilään (mun äitiä kutsutaan lappilaisittain ämmiksi) yökylään. Selitimme, että on yö ja äiti lähtee nyt matkalle ja Sävel suostui rauhassa jatkamaan unia isin vieressä. 

Venetsian kauneus

Nautin lomasta ja omasta ajasta täysin. En ole koskaan ollut niin erikoisessa paikassa. Ja matkaseura oli parhaita ystäviä. Koti-ikävästä kertoi kuitenkin yllätysmäärä tuliaisia. Sävelelle pelikortit, naamio, Minions-herkku ja oloasu. Miehelle lämmin huppari. 

Osa tuliaisista...

Kotona oli kaivattu vähemmän. Kuume oli parantunut ja isi oli selvinnyt erinomaisesti hoitovastuusta. Vähän oli iltaisin kuulemma kaivattu, mutta yöt olivat parantuneet lähtötilanteesta. Tyttö tulee vasta viiden maissa huoneeseemme nukkumaan ja iltaisin nukahtaminenkin käy vartissa. Kotiin tultua nukutin Sävelen sängyn vieressä, mutta muina iltoina hän on vaatinut, että iltasadun jälkeen "äiti menee tekee töitä".

Uhmaikä / tahtoikä oli ehtinyt kotiutua ennen äitiä. Reipas iso tyttöni saattaa hermostua hirveäksi huutajaksi yhtäkkiä, jos hän ei jossain onnistu tai asiat eivät mene hänen tahdon mukaan. Onneksi tämä mamma tuli kotiin rajoittamaan kaikkea kivaa 😁 Valitettavasti myös tunnistan tuossa karjujassa oman luonteeni ja toivon osaavani silti kasvattaa hänestä parempi hermoisen yksilön. 

Kuin kaksi marjaa?

Pakkasraja

Mikä on pakkasraja lapsen tai vauvan ulkona nukuttamiseen? Tämä on ollut päivän polttava - tai pikemminkin hyytävä - puheenaihe, kun talven pakkasennätys on paukkunut. Ensin ajattelin, että -15 astetta on raja. Tänään oli -19 kun päiväuniaika läheni. Kaverini, joka on Lapista, sanoi heillä rajan olevan -20 kymmenkuiselle vauvalle.

En osaa nukuttaa Tahmatassua päiväunille kuin vaunuihin. Sisällä hän ei osaa rauhoittua kuin sairaana tai tunnin vieressä istumisen seurauksena. Raahaankin vaunuja mukanani välillä outoihinkin paikkoihin, jotta saan tytön päiväunille. Potta ja rattaat kulkevat kyläillessä, jos päiväuni tai vessailu tuntuvat ajankohtaisilta eikä niihin muuten ole vieraspaikassa varauduttu.

Autoillessa täytyy lähteä ainakin 40 minuutin matkan päähän, että tyttö ehtii nukahtaa edes vartiksi. Olen lähinnä opettanut häntä, ettei autoon kannata nukahtaa. Tämä on seurausta siitä, että käymme salibandytreeneissämme iltaisin enkä ole koskaan halunnut, että tyttö nukahtaa enää niin myöhään. Muutoin illan nukkumaan meno venyy niin, että väsähdän itse ensin. Niinpä kätevän älypuhelimen avulla, hän saa aina treeneistä palatessa katsoa YLE Areenan lastenohjelmia. Ja nyt isompana hän ei osaa nukahtaa nopeasti autossa, vaikka olisikin ideaali päiväuniaika.

Nyt pakkasten alettua, tyttö on nukkunut todella hyvin päiväunensa lasitetulla parvekkeella. Esimmäisenä pakkaspäivänä (-6 astetta) hän nukkui ennätykset aikoihin eli 2,5 tuntia. (Vertailuna todettakoon, että hän saattaa hoidossa sisällä nukkua lyhyimmillääm 5-17 minuuttia). Tämä pitkästä aikaa saatu luksusaika vanhemmille päivällä kyllä kostautui. Illalla Tahmatassun unihiekat ja nukkumatti olivat autuaan karkuteillä. Äidin päivällä saatu luksus muuttui raastavaksi pimeässä huoneessa hääräämiseksi iltamyöhään. Kolmen illan taistelun jälkeen Luumimamma ja -pappa päättivät, että päiväunilta saa käydä tytön herättämässä reilun tunnin kuluttua. Toimii! Olemmme rikkoneet pyhän säännön: "Älä koskaan herätä nukkuvaa lasta / naista!"

Tänään venytimme pakkasrajan -20 asteeseen. Eikä kaduta. Lapsi sai raikasta ilmaa reilun tunnin ja nukkui hyin. Hänet oli topattu niin hyvin, että vain posket ja nenänpää olivat hieman viileät sisälle tullessa. Niihinkin oli laitettu Bepanthenia, jonka uskon olevan vedetöntä rasvaa. Ainakaan se ei päästänyt pakkasta puraisemaan.

Herätykseksi aloimme roudata pakasteita ja petivaatteita parvekkeelle. Luumipappa kun huomasi, että nyt on täydellinen sää pakastimen sulatukseen ja petivaatteiden perusteelliseen tuuletukseen.

Tyttö tykkää pakkasesta selvästi, koska olisi halunnut mennä pakastimeen sulatuksen jälkeen ;)