Sivussa isä

Hs:n kolumnissa käsiteltiin, kuinka Suomesa isät edelleen jäävät sivullisen rooliin, vaikka yhteiskunnassamme heitä kovasti yritetään osallistaa. 

"Kuinka sitten vähentää isien sivullisuuden tunnetta? Se ei ole vaikeaa, mutta vaatii hieman normeista poikkeamista. Isien täytyy vain avata suunsa tunteistaan – ja kaikkien muiden kuunnella."

Olen yrityänyt kysyä ja kuunnella Luumipapalta, kuinka hän voisi osallistua enemmän. Ehkä hän ei osaa puhua. 

Odotin kesää, että hän tarkenisi tulla sisältä leikkipuistoon mukananme. Ei auta. Aina on vaan liian kylmä tms. Hän on veräytynyt potetoonsa ja minä alan olla kohta sotajalalla. 

Puistohengailu 365 päivää vuodessa alkaa riittää. Keväällä oli tuttu naapuri sentään täysijärkisenä seurana. Nyt he muuttivat ja epätoivoinen yritys löytää samassa rytmissä eläviä tuttuja alkanut. En vain jaksaisi rakentaa uutta ystävyyttä. Missä ovt ne ystävät ennen raskautumistani? Liian kaukana meidän pihasta. 

Meidän perheessä isin eristäytyminen on omaa luokkaansa. Rajoitteet minulla ja Sävelelläkin on touhuissa, mutta isän mukaan keksiminen vaatii jo mielikuvitusta enemmän kuin kolmivuotiaalla on - ja se on paljon. 

Asiaa ei helpota vahva tahtoinen ja tv:stä riippuvainen Tahmatassu. Isä kelpaa vain kaukosäätimen kanss, mutta aamu- ja iltasuukkouhin isi on liian limainen. Millloin prinsessamme on aika rakastua isäänsä?

No on niitä onnen hetkiäkin. Nyt vain ahdisti. Parhautta on pelata, leikkiä ja leipoa yhdessä. Ja saa kerran viikossa katsoa elokuvaakin porukalla. 

Ideoita otetaan silti kunnioituksella vastaan! 

3D microblading

Keväällä alkoi nyppiä. Kulmakarvat ja niiden värjäys. Thaimaassa näin esitteitä tästä uudesta kulmakarvojen 3D "tatuoinnista". Luin aiheesta lisää, mutta päätin jättää veistelyn Suomeen, koska mahdollinen ja eka kertalaiselle välttämätön korjailukerta tulisi yhtä kalliiksi kuin koko setti. Tässä lomalle kestovärjätyt kulmat rypyssä mietiskelyä. 

Suomessa jo melkein unohdin kunnes tuli taas värjäysaika. Löysin Urban Womanin kevättarjouksen 240e ensimmäinen ja korjailukerta yhteensä. Tämä ei ole markkinointiyhteistyössä tehty juttu.  Kaikki blogini kirjoitukset ovat lahjomattomia. 

Ssin kulmat ja opin:

*3D microblading ei ole tatuointi vaan se tulee raapien ihon pintakerrokseen. Siitä ei synny arpikudosta ja se kuluu 8-18 kuukauden kuluessa. *Kestopigmentoinnissa tekniikka eroaa jotenkin ja se kestänee vuoden tai jopa pari pidempään. 

*Todellista tatuointia kulmiin ei suositella.

Tällaiset ne olivat ekalla kerralla. 

Ennen kuin homma alkoi:

 Raapimisen jälkeen:

Tekeminen tuntui kuin joku raapisi tai nyppisi kulmakarvojasi tukoittain irti. Jokaisella vedollla kun hengitti sisään, ei voinut enää puhua edes kivusta. Ehkä hieman ärsyttävää vaan. 

Sama jatkui toisella kerralla. Jonka jälkeen näytin taas tältä:

Kuukautta myöhemmin olen ihan tyytyväinen tulokseen. Olo on aamuisin sopivasti laitettu. Tietenkin jos aikaa olisi tuijottaa peiliin näkisin ne pienet kohdat, jotka voisi jo heti korjata. Huomaako ne näistä?

Yön pimeinä tunteina mietin, vaihdanko ensi kerralla suoraan kestopigmentointiin vai palaanko vain kestovärjäykseen? Ärsyttävin osuus kulmien hoidossa on edelleen säännöllisesti oman työn alla: Vieläkin pitää nyppiä. 

Itse nypitty ja samalla vaivalla värjätty on halvin. 3D microblading on kyllä vahvempi ja tyylikkäämpi. Taisin jäädä koukkuun. 

Kolme vuotta suoritettu

Mielikuvani vanhemmuudesta ennen lapsen syntymää olivat, että kolme ensimmäistä vuotta ovat vaikeimmat - fyysisesti. Olin oikeassa. Voin todeta nyt, kun tuo aikaraja täyttyi tammikuun alussa.

Todellista fyysistä apua lapsen hoidossa tarvitsen enää hänelle ulkovaatteiden pukemisessa.
Nekin hän osaa näin kesää kohden itse pukea. Itselle tarvitsen avustajaa, että pysyn lapsen perässä esim. suoriutuakseni omista aamutoimista samaan tahtiin.

Kuivaksiopettelu oli suurin askel tähän "helppoon" elämään. Se kävi helposti jo vuosi sitten. Myös kaikki pukeminen on ollut aina tytöllä omissa käsissä. Nykyään hän saa itse päättää, mitä pukee. Hän osaa hakea vaatteet kaapista. Riittää, kun kertoo ovatko vaatteet sopivat säähän ja menevätkö ne oikein päin.  

En tiennyt, kuinka rankkaa henkisesti voi olla tämän rajapyykin jälkeen. Tyttö on vahva tahtoinen ja kaikesta saa neuvotella - varsinkin kun niitä fyysisiä keinoja ei ole käytettävissä. Suoriudun neuvotteluista ja houkuttelusta mielestäni päivittäin aika hyvin. Ihmettelen itsekin neronleimauksiani ja asioiden viemistä aiheesta toiseen houkutellen tytön yhteistyöhön.

En kuitenkaan pidä tätä neuvottelua rankimpana vaan isän pitämistä aktiivisena. Nyt kun hänellä on samat neuvottelun avaimet, miksei niitä saa käyttää? Vastaukset:
1. Koska tytön mielestä vain äiti kelpaa.
2. Koska isän ei tarvitse yrittää, koska kuitenkin vain äiti kelpaa.

Kun tätä noidankehää jatkuu tarpeeksi, äiti väsyy. Äiti alkaa huutaa turhaa ja ei kelpaa enää mielestään hyväksi äidiksi.

Neljäs äitienpäivä oli ihanan rankka. Ilman näitä "rankkareita", en olisi äiti. Olimme koko perhe äitienpäiväkonsertissa. Kerrankin teimme yhdessä perheenä sellaista, mistä kaikki pitivät. Tosin Sävel olisi itse halunnut esiintyä. Äitiä ahdisti, kun lapsen ilmaisua piti hillitä, kun tuolikin narisi liikaa. Isää ahdisti, kun ei pystynyt estämään lapsen haahuilua ja muiden mahdollista häirintää. Silti illalla parasta päivässä oli aurinkoinen sää ja konserttimatka kaikkien mielestä.

Parhaat fiilikset arjessa tulee, kun puhalletaan yhteen hiileen. Tässä neiti sai sooloilla ja puhalsi vain kynttilänsä:

DIY kuvamagneetit

Säästövinkki. Lasten tarha-/koulukuvien magneettiversiot voi tehdä itse. Meille tuli taas aika vuodesta, kun tarhakuvia saa tilata. 

Halusimme antaa kummeille ja mummeille magneettiset kuvat päivien piristykseksi. Halusimme myös ryhmäkuvan. Ryhmäkuvan saadakseen halvalla oli "pakko" ottaa tarrakuvia, jotka tuntuivat melko turhilta. 

Hintaa tuijottaessa etsin magneettitarraa vertailuhinnaksi. Sinooperista sitä sai 2 x A4 arkkia noin kolmella eurolla. Niistä ja tarrakuvista saikin tehtyä magneettikuvia kaikille halukkaille. Mikä säästö!

Tässä hieman kuvia askartelusta:

Hyvää isänpäivää Luumipappa!

Et taida blogiani lueskella, mutta haluan ylistää sinua lukijoilleni, rakas Luumipappa.

Arjessa en jaksa muistaa niitä hyviä puolia vaan liian usein keskityn turhaan sättimiseen.

Olet ihana isä.
"Kiltti", vastasi Tahmatassu, kun kysyin, millainen isi on.

Vantaan Lauria varten copyright Marianna Siitonen

Otat mahtavasti roolia vanhemmuudessa. Vietät hienosti aikaa kotona tytön kanssa ja annat minulle mahdollisuuden toteuttaa omia menojani. Kun olen kotona, ei se ole niin helppoa, kun äiti on äiti. Mutta kun lähden johonkin, ei koskaan kukaan jää itkemään perääni. Se on helpottanut minulle omien menojenkin suunnittelua.

Iltaisin jäät upeasti laulamaan unilaulut ja saat tytön untenmaille hetkessä.

Teet meidän perheessä parasta ruokaa. Upeaa, kun jaksat edelleen osallistua ruuanlaittoon, vaikka omat syömisesi on jouduttu jättämään.

Leikität, opetat, tanssitat ja viet tennistunneille.

Nytkin isänpäivänä minä vain pelaan salibandyä Tampereella ja te siellä kotona vietätte tärkeää päivää! Toivottavasti vointi on parempi! Jaksoitteko löytää yllätyskätkön?

t. Säbä(n) mutsi

Esi-isät ja ennen kaikkea esiäidit

Muumeille tärkeä hahmo on esi-isä.

Luumiperheelle isovanhemmat ovat kultaa. Kummaltakin puolelta esi-isät ovat ihania turvan ja leikin sylejä. He ovat elämässämme niin paljon kuin omilta kiireiltään ja kunnoltaan pystyvät.

Sampon isää kutsutaan karjalaiseen tapaan ukoksi. 

Sailan isää kutsutaan äijäksi, koska hän itse valitsi sen papan sijaan. Äijä sana on lappilainen ja sopii hyvin suvun juuriin.

Äijä ja Sävel

Esi-äitejä täytyy kuitenkin erityisesti kiittää, koska he ovat aina perheemme tukena. Vähättelemättä yhtään jokaisen arvoa. 

Sailan äiti käy viikoittain uimassa Luumimamman ja Tahmatassun apuna. Usein hän myös jää hetkeksi hoitamaan Säveltä, jotta saamme hoidettua juoksevia asioita tai vain viettääksemme yhteistä aikuisten aikaa vaikkapa elokuvissa. Muutama viikko sitten saimme kokonaisen viikonlopun kahden, kun Tahmatassu lähti "Ämmilään". Se teki terää suhteellemme, kun sai huomioida vain yhden ja hermostumatta turhista kenellekään. Ja heti seuraavana viikonloppuna hän jäi yökylään, jotta pääsimme taas tärkeän artistin - Mira Luodin - keikalle. En edes olisi kehdannut pyytää häntä uhraamaan harvoja vuorotyössä käyvän vapaita viikonloppuja tähän, mutta hän puoli väkisin tuputti apua. Sanat eivät riitä <3 

Häntä siis kustutaan myös lappilaisittain Ämmiksi. 

Samoihin aikoihin Sampon äiti on pelastanut arjen tilanteita tuuraamalla Sampon avustajia, kun he eivät syystä tai toisesta ole ilmaantuneet töihin. Taannoin Sävelen piti kerrankin mennä hänelle eli mummolle yökylään, mutta sitten yövuorolainen perui yhtäkkiä vuoronsa. Mummo ja Sävel palasivat kotiin ja apuun. Kaikki ei mene aina niinkuin suunnitellaan, mutta silti aina selvitään. Luumipapan elämä riippuu muista, mutta turvaverkko kantaa aina kaiken yli. Sanat eivät riitä tässäkään.

Mummo mukana arjessa ja juhlassa

Avun pyytäminen ei ole helppoa. Paljon olisi menoja, joihin olisi mukava osallistua. Haluamme kuitenkin pärjätä itse. Emme ole tehneet lasta kenenkään taakaksi. Mm. salibandy ja bändiviikonloput ovat olleet sellaisia, että olemme pyytäneet apua. Loput avut on saanut tyrkyttää. Jokaisesta ylimääräisestä hetkestä olemme kaikille osallistuneille kiitollisia - oli se sitten vaikka vain hetki ulkoilua. Tärkeintä meille on ollut, ettei kukaan tunne taakaksi hetkiä suloisen Sävelen kanssa. 

Samanlainen erilainen äitiys

Olin tänään Samanlainen - erilainen äitiys -seminaarissa. Siellä esiteltiin hieman yhteen koottuja tietoja vammaisten äitien tärkeistä apuvälineistä arjessa. Tämä tuli vasta nyt mieleeni, kun asiaa kysyttiin Vammaiset äidit Facebookryhmässä: Kuinka noin kolmivuotias pysyy pyörätuolin kyydissä?

Tärkein apuvälineeni on aina sähköpyörätuoli alias sähkäri. Ilman sitä en voisi elää ja olla vapaa.

Olen esitellyt lapsen hoidossa tärkeitä kikkoja ja apuvälineitä aiemmin: hoitopöytä, rattaat ja sähkäri talvella.

Nyt vuorossa pitkään jo käytetty turvavyö. Ensin pidin Säveltä sähköpyörätuolin kyydissä kantoliinassa, mutta noin 1 vuotiaalle se kävi pieneksi. Silloin ihana äitini ompeli tämän turvavyön.

Remmi kiinnitetään omaan turvavyöhöni lenkillä.

Sitten se menee lapsen lantion ympäri ja haarojen välistä. Lapsi voi pukea sen etukäteen tai hänet voi nostaa syliin ja kiinnittää vyön sitten.

Oman motoriikkani vuoksi olen tarvinnut avustajan apua tytön saamiseksi syliini ja vyöhön kiinni. Pois olemme oppineet saamaan remmin. Eli olemme usein käyneet jossain ja lopulta päädyttyämme lähipuistoon, olen voinut vapauttaa lapsen. :)

Aluksi käytin vyötä aina kun kuljimme sähkärillä. Nykyään käytän vyötä vain silloin, kun ajamme pitkiä matkoja kovaa tai menemme aivan kahdestaan kauppaan. Kaupassa vyön turvin hän pysyy väistämättä sylissä eikä voi tehdä uhmaraivareita tai -karkausta karkkihyllylle. Tosin nyt, kun kaupasta on todella tarvinnut hakea vieraita varten jäätelöä, olemme uskaltaneet olla ilman vyötä. Tällöin olen huomannut, että Sävelestä on todella paljon apua esim. vihannesosastolla poimiessa tavaroita. Mutta hänen aisoissa pitimiseksi on pitänyt olla viimeinen etappi jäätelökaapilla. Uhkailu ja lahjonta ovat kädettömän äidin tehokkaimmat keinot.

Aika ennen remmiä oli kantorepussa.