Pinkit Peltorit päiväunilla

Taloyhtiössämme tehdään jotain pientä remonttia julkisivun saumoihin. Työstä lähtee sitäkin hurjempi ääni. Nukutan Sävelen aina parvekkeella päiväunille, mutta nyt se ei onnistunut edes sisällä, kun joka puolella jytisi.

Seuraavana päivänä ratkaisu tuli, kun Sävel löysi omat kuulosuojaimet ja alkoi leikkiä niillä. Hänestä oli hurjan hauskaa tallustella kuulokkeet päässä. Niinpä päikkäriaikaan laitoin samat suojat hänen päähän ja tytön parvekkeelle vaunuihin. Hän nukahti nopeasti, vaikka aluksi hieman ihmetteli hiljaisuutta. Hän ei myöskään havahtunut kolinaan, joka minusta lähtee, kun poistun parvekkeelta.  Usein hän herää hieman siihen ja minun on kolistava takaisin laulamaan. Tai kolistelen joskus testiksi ennen poistumistani. 

Tyttö nukkui metelistä huolimatta pisimmät päiväunet pitkään aikaan - puolitoista tuntia. 

Pitäisikö alkaa käyttämään vakituisesti?

Tässä kuvamateriaalia festareilta, joita varten kuulosuojaimet eli Peltorit alun perin hankittiin. 

Toivottavasti postaus auttaa muita vanhempia, jotka tuskailevat lapsen nukkumista yllättävän rempan keskellä.....

Luumitalon arkea osa 2. Päivät

12.00 Lounaan ja pottailun jälkeen meillä käydään päiväunille. Kotona ollessa puetaan hoitopöydällä housut ja Tahmatassumme tallustaa parvekkeen ovelle. Avustaja nostaa Tahmatassun vaunuihin ja kiinnittää vyöt. Luumimamma heiluttaa vaunuja ja laulaa hetken. Tuhina alkaa. 

Vaunuilua Pariisissa. 

Tunti aikaa tehdä asioita rauhassa. Makselen laskuja ja avustaja letittää hiukseni. Sitten vaunut heiluvat heräämisen merkiksi.

13.00 Avustaja hakee pöpperöisen pienen vaunuista ja tuo äidin syliin sohvalle. Siinä hetki ihmetellään. Hyvä hetki leikata vaikka neidin kynnet. Avustaja pitää Tahmatassun kätösen oikeassa kohdassa ja mamma napsii kynnet sopiviksi. 

Sitten alkaakin tulla vauhtia ja leikitään rakentelemalla torneja tai duploja. 

Touhuiluja Iso-Ämmillä Roissa heinäkuussa 2015.

14.00 ehdotan välipalaa ja neiti tepastelee heti jääkaapin lähistölle. Vahva vaatimus "oppaa". Eli viiliä ja itsetehtyä marjasoppaa. Sitten taas pottaillaan. 

15.00 isi saapuu töistä ja Sävel rientää auttamaan isiä kenkien riisumisessa. Äidin avustaja auttaa tytöille ulkoiluvaatteet. Avustaja lähtee kotiinsa ja Tahmatassu kapuaa Luumimamman syliin ja ajelemme lähipuistoon katsomaan, jos tuttuja kavereita löytyisi. 

Kavereiden kanssa puistoissa. 

Muistoja leirinuotiolta

Rakastin pienenä leirejä. Halusin kesäisin kaikille mahdollisille partioleireistä kuntoutusleireille. Leireillä oli paljon mukavaa (aikataulutettua) puuhaa. Ennen kaikkea oli kuitenkin ihmiset ja leirihenki. Tuli uusia ystäviä, joiden kanssa vietetty aika oli ollut rentoa ja mutkatonta. 

Kitkerän suloista. Leirien jälkeen olo oli kovin kaihoisa. Joskus jopu lohduttoman tyhjä. Hauskuus oli ohi eikä tietoakaan siitä, näkeekö ihania ihmisiä milloin tai milloinkaan uudestan. 

Kun äiti haki minut pois Jyväskylän lähellä pidetyltä ratsastusleiriltä saatoin itkeä koko matkan kotiin satoja kilometrejä. Samalla oli jotenkin huono omatunto, että en iloinnut kotiin paluusta. Omaa tytärtä aion osata lohduttaa, jos hän joskus tuntee samanlaista kaihoa, että hänellä on oikeus olla kaihomielellä. Aion iloita, että hän on tutustunut mieleisiinsä ihmisiin ja on saanut pitää hauskaa. En ole mustasukkainen, jos hän kiintyy tapaamiinsa ihmisiin, vaan lohdutan, että hän varmasti on heihin vielä yhteydessä ja törmää jopa yllättävällä hetkellä uudelleen. Tämän osaan kertoa kokemuksesta, mutta toivottavasti niin, ettei kokemuksen rintaääni röyhentele. 

Vieläkin kaipaan partioleireillä tutuksi tullutta tyttöä. Vuosia hänen ystävällisyytensä kantoi, kun olen tuntenut alakuloa tai yksinäisyyttä. Hän oli vanhempi emmekä muuten juuri olleet yhteyksissä. Vuosia myöhemmin, kun yhteiset leirit olivat ohi, näin hänet kylän raitilla ja vaidoimme pari sanaa. Leijuin sen kohtaamisen voimalla koko kesän. Nyt jos tapaisin hänet, hymyilisin yhtä onnellisena kuin aina aiemmin tavatessa. 

Tällä viikolla kotonamme oli saavutettavissa samantapainen leiritunnelma. Tai ainakin kotiimme leiriytyi päiviksi ennestään tuntemattomia ihmisiä, joita kai kuvahsryhmäksi kutsutaan. Tästä myöhemmin, mutta nyt tunnelmasta. Ohjelman luonteesta johtuen tunnelma oli koko ajan avoin. Tutustuimme mukaviin ihmisiin ja puuhailimme mahtavassa säässä. Saimme myös leiribileet ja parhaimmat ystävät kylään. Sitten kaikki häipyivät ja kaihoisa mieli hiipi. Mikä kaikki olikaan ollut totta ja mikä kuului vain käsikirjoitukseen?

Vierailleet ystävät ovat aina onneksi totta. 

En tiedä lukeeko blogia kukaan, mutta jos samaistut kaihomieleen tai leirifiiliksiin, uskallatko kommentoida?

Pieni on ihminen maailmassa. 

Ja sen nimi on

Laura Jenna Ellinoora Aleksandra Camilla. Ei. Vaan: Pihla. 

Luumipappa piteli vauvaa ristiäisissä. Pihla-kaveri on vielä "vauva" meidän ison neidin sanavarastossa. 

Ja hieman myöhemmin iso neiti oli matkalla Pihlan ensimmäisille nimppareille. Kortissa pihlajankukkia ja säe Leevi and  the Leavingsin Pihlajankukka-biisistä mukailtuna. 

Havainto: Pihlan ja Kielon nimipäivä on näiden alkukesän kukkasten vihannoivimpaan aikaan. 

Ken aasilla ratsastaa?

Ei vaan Sävel. Avoimen päiväkodin ja asukaspuiston kevään karkeloihin kuului kotieläintilan vierailu Vihertien asukaspuistoon. 

Sävel sai ihmetellä eläimiä. Ja istua aasin selässä. 

Nyt kesäreissuilla on ihmetelty kummin kissaa, ukon kissoja ja koiraa sekä ämmin naapurin Ylämaan karjaa. Eläimet ja Sävel ovat hauskaa seurattavaa, kun ne ihastuttavat, kauhistuttavat ja laittavat isottelemaan. 

Kuulunee ikään vai pitäisikö meidän ottaa joku lemmikki kotiin?

Luumitalon arkea osa 1. Aamut

Tällainen oli meidän tiistaiaamu pari kuukautta sitten:

5.00 Tahmatassu itkee omassa huoneessa sängyssään. Luumimamma siirtyy hänen huoneen lattialle nukkumaan patjalle, jotta Tahmatassu jatkaisi mahdollisimman pitkään uniaan.

7.00 Luumipapan aamuavustaja tulee töihin ja Luumipappa nousee ylös.

8.00 Luumimamman avustaja tulee töihin.

8.15 Tahmatassa herää ja höpötyksellä herättää äidin. Riisutaan yöpuku ja mamma kutsuu avustajan nostamaan Tahmatassun sängystä suoraan vessaan potalle. Pottaillaan ja luetaan kirjaa. Tahmatassu nousee ylös pissittyään ja avustaja rientää nostamaan hänet lavuaariin istumaan. Pesen korvantaustat, silmät, kädet ja hampaat. Aamun puhtoinen Sävel on valmis pukeutumaan. Avustaja kantaa hänet hoitpöydälle ja äiti könkkää perässä. Kuivaan ja puen pienelle vaipan ja vaatteet. Iso hali ja samalla turvallinen laskeutuminen lattialle.

Kello onkin jo yhdeksän ja on aamupuuron aika. Sävel konttaa jo keittiöön määrätietoisesti etsimään lusikkaa. Äiti laittaa hoitopöydän tavarat paikalleen ja tulee perässä. Jäääkaapissa on valmiiksi keitetty puuro. Annostelen lautaselle sopivasti ja avustaja nostaa Sävelen syöttötuoliin. 40 sekuntia mikrossa on nälkäiselle Tahmatassulle ikuisuus.

9.30 Tahmatassun aamutoimet hoidettu ja äiti pääsee hammaspesulle ja pukeutumaan. Isi on päässyt tuoliin ja Sävel on hänen kimpussa.

9.45. Isi lähtee töihin. Sävel ja äiti valmistautuvat Avoimeen päiväkotiin lähtöön. Avustaja pukee ulkovaatteet Sävelelle ja äiti taiteilee omien ulkovaatteiden kanssa.

10.15 Avoimen päiväkodin lauluhetki alkaa. Sävel tutkii leluja ja tutustuu ikäisiinsä laulajiin. Sävel haluaa keinua ja avustaja auttaa hänet keinuun toisen tytön kanssa.

11.00 Siirrymme kotiin lounaalle. Lounaaksi pakkasesta itsetehtyjä lihapullia ja jääkaapista perunaa ja porkkanaa. Lisukkeena on miniluumutomaatteja. Syönnin loppumetreillä alkaa ähinä ja avustaja rientää siirtämään Sävelen potalle.

Rutiinien ylläpito on tärkeää. Aamumme jatkuvat hyvin samanmuotoisina. Tosin nyt Sävel nousee jo seitsemältä. Nykyään hän osaa napakasti kävellä keittiöön. Pottailukaan ei tapahdu heti ruokailun jälkeen vaan siihen pitää ottaa oma leikkituokio virikkeeksi.

Kirja-arvostelu: Isipappablues

Luin taannoin Hippo Taatilan romaanin Isipappablues. Kerronta oli kevyttä ja nopea lukuista. Ajatukset, jotka heräsivät tekstistä, ottivat aikansa sulaa. Täten haluan avautua niistä myös täällä. 

Kevättalvella tätä lueskelin, kun aurinko tuntui kaukaiselta. Talven masennut meinasi ottaa otetta. Taatila kuvaa hyvin vauvaperheen arkea. Meillä vauvavaihe oli paljon helpompi kuin kirjan pariskunnalla. Isä tuli mielellään töistä kotiin ja illat olivat leppoisia. Tämä toinen vuosi on tuntunut vähän masentavalta välillä, kun enää vierailijoita ei ole niin paljon. Samastuin pitkälti päähenkilöisän fiiliksiin talvella, kun hän jäi vauvan kanssa hoitovapaalle. 

Päähenkilö isä oli kummastus muskarissa hoitovapaalla olevien äitien keskellä. Olen toki äiti, mutta monesti ehkä hieman kummajainen pyörätuolin ja avustajan kanssa. Vieressämme on kaupungin avoin päiväkoti, jossa pyrimme käymään viikottain ainakin musiikkituokiossa Sävelen kanssa. Itselle se tuo mukavaa vaihtelua arkeen ja tyttö tapaa muita ikätovereita. Yhdestäkään äidistä sen sijaan en ole saanut oikein ystävää tai ulkoiluseuraa. Tätä ihmettelin, kunnes kaverini (joka tuurasi avustajaa musiikkihetkenä) huomautti, kuinka huuteluni "Hyvä sävel!" kipaleiden jälkeen, saattaa kuulostaa keharilta, jos ei tiedä tytön nimeä. 

Olen pääsyt pari viime kuukautta säännöllisesti omaan touhuuni vähintään kerran viikossa ja Sampo on ollut täysin Sävelestä vastuussa. Se palautti valon mieleeni. Oli mukava tulla kotiin ja viettää aikaa perheen kanssa leikkien. Luonnonvalon lisääntyminen ja lämpimät ulkoiluretket ovat omana valonaan. 

Olen saanut koko raskauden ja äitiyden ajan jatkaa harrastusten parissa. Se on pitänyt minut järjissä ja kiinni ystävissä. Avoin päiväkoti arjen piristeenä on toiminut. En välitä, jos joku pitää minua tai poppootamme outona. Tärkeää arjessa on, että vanhemmat jakavat vastuuta lapsen hoidossa erillään ja yhdessä puuhastellen. Nämä ovat Luumimamman vinkit, mutta löytyvät myös kirjan rivien välistä vähintään.