perjantai 15. toukokuuta 2020

Korona-arkea Luumitalossa

Korona toi meillekin erilaisen arjen. Tulimme suoraan Thaimaasta tähän rajoittuneeseen Suomeen. Luulimme, että kahden viikon karanteeni riittää erilaiseksi elämäksi -  nyt sitä on sujunut kaksi kuukautta. 




Thaimaassa onneksi harjoiteltiin etätöiden ja perhe-elämän sovittamista. Siellä lapsen uidessa ja hotellin leikkihuoneessa viihtyessä hommat sujuivat melko mallikkaasti. 

Kotona lapsi ei kuitenkaan innostunut ulkoilemaan maaliskuisessa säässä tuntikausia. Mitä ihmettä? 


Niinpä teimme arjen hallintaa helpottamaan toimintataulun. Samalla Sävel oppii kellon tunnistamista ja orientoitumaan päivän tapahtumiin. Piirsimme itse päivän toimintoja ja kellotaulut paperille. Leikattiin ja laminoitiin ne ja kiinnitettiin magneettitarraa taustaan. 


Sampo joutui lomautetuksi. Hyvä puoli oli, että hänellä oli aikaa ottaa vastuu Sävelen arjesta ja tuplaantuneesta ruuan laitosta. Luumimamma sai esimieheltä luvan mennä työpaikalle tekemään tarkkuutta vaativaa työtä lähes autioon konttoriin. Arki alkoi rullata mukavasti. Sampo ja Sävel ovat viettäneet laatuaikaa ja Sävel saattaa monesti mennä kertomaan jo asioita ensin isälle. Todellinen muutos perhedynamiikassa. ❤️

He ovat myös askarreelleet vaikka mitä. Pupuoven, peikon, krokotiilin, äitienpäiväkortin. Lähes aina tullessani kotiin vastaan tulee ihana hymyilevä tyttö ylpeänä esittelemään päivän askartelun tuotoksen. 






Meillä palataan uuteen erilaiseen elämään vasta elokuussa. Ja odotetaan rokotetta. Millainen sinun arkesi on ollut?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti