Pian pitäisi palata hoitovapaalta töihin. On mahtavaa, että on työpaikka, johon saan palata. Monella näinä päivinä ei ole edes sitä. Luumipappa on saanut tehdä töitä poissaollessani ja se on ollut parasta. Harmittaa, että töihin paluuni lopettaa todennäköisesti hänen työnsä. Se ahdistaa ja puristaa sydänalasta.
Yleisesti ahdistaa vammaisten työllistymisen mahdollisuudet. Muistan omista työnhauista, kuinka työhaastattelussa joutuu vakuuttamaan, että näillä käsillä voi kirjoittaa koneella; että osaa ajatella ripeästi, vaikka liikkuu hitaasti.
Siinä työnantajan ihmetellessä ensimmäistä kertaa liikuntavammaisen kohdatessaan, tavallinen tallaa tiensä nopeammin virkaan. Työpaikka, johon meillä on mahdollisuus, täytyy olla sellainen, jossa joku on jo osannut murtaa ennakkoluulot tai rekrytoijalla on lähipiirissä ollut kohdattuna erilaisuus valmiiksi.
Uudenmaan lihastautiyhdistys järjestää tärkeän tapahtuman:
"Liikuntarajoitteisia työkykyisiä nuoria ja aikuisia vaivaa työttömyys. Tarjolla olisi rutkasti osaavaa ja pätevää työvoima, mutta jostain syystä työnantajat ja työntekijät eivät kohtaa. Työttömyyden esteitä ovat fyysiset ja ehkä jopa enemmän asenteelliset esteettömyysasiat. Ennakkoluulot saattavat istua tiukassa ja tässä tapahtumassa meidän tavoitteemme on valistaa työnantajia niistä ja purkaa niitä!"
Mutta miten tuoda tämä sanoma kaikkien rekrytoijien tajuntaan? Tai saati edes rekrytointifirmoihin. Suurin osa työpaikoista tulee isojen rekrytointiyritysten kautta. Harmillista on, että eteneminen työhön usein tyssää jo tuon firman haastatteluun. Ei uskalleta laittaa erilaista hakijaa etetenpäin. Ainoa tie onkin tuttavien suositukset ja huhut avoimesta työstä. Apuvälineritykseen oli helppoa työllistyä. Siellä katsottiin suoraan koulutukseen ja pätevyteen, ei koppuroihin sormiin. Viime talvena sain vähän aikaa tehdä aivan eri työtä perinnöllisyysklinikan sihteerinä. Se oli hauskaa vaihtelua hoitovapaalla. Kiitos ihanan ystäväni, joka suositteli minua ja huomasi työpaikalla tarpeen pieneen työhön.
Mistä löytää työtä Luumipapalle? Tätä pohdimme täällä. Mielessä pyörii vain Leevi and the Leavingsin biisi:
"Kun on tarpeeksi valvonut öitä
Ja miettinyt mistä saa töitä
Se varmasti terveyden vei
Ja kun mielessä painavat huolet
Niin helpottaa vasta kun kuolet
Tai ehkäpä sittenkään ei
Enää milloinkaan"
Gösta Sundqvist
Pelottaa, että Luumipapan terveyden vie kotiin jääminen. Työ on saanut hänet aktiivisesti ihmisten ilmoille. Kädet ovat pysyneet liikkeessä. Puhumattakaan siitä, että Kela arvioi nykyään kuntoutuksen tarpeen sen mukaan tekeekö vammainen töitä vai ei.... tästä täytyisi kirjoittaa kokonaan oma kappale.
Minun mielenterveyden vie ajatus siitä, että toinen on toimettomana täällä himassa. Ja lapsi pitäisi silti saada hoitoon. Koti-isä - hieno ajatus, mutta talvella toimimaton. Haluan, että Tahmatassu ulkoilee. Luumipappa ei pysty olemaan ulkona kuin muutaman minuutin, kun lämpötila laskee +10 asteeseen. Kun Tahmatassu menee esikouluun, voisi koti-isä olla jo aika pop, koska silloin hän voi mennä jo itsenäisesti pihalle. Tällöin isän kuntokin on varmaan sellainen, etteivät ne kädet työtä tee. Fakta on se, että toivoa on vielä pari vuotta hänen heilutella hiirtä.
Tilanne ei helpotu kuolemalla. Sitten on siiryttävä kokopäivätyöhön ja uhattava omaa kuntoa, jotta vuokrat ja ruuat saadaan maksettua.
Pitäisikö ryhtyä yrittäjiksi? Mitä me osaamme yrittää? Ideoita ja työtarjouksia otetaan vastaan.
