Perustarpeet

Ennenkuin vauva tuli taloon, tiesin että hoidossa pääsee pitkälle kun huolehtii nälän, likaisen vaipan ja unen. En tiennyt kuinka kinkkisiä ja stressaavia nämä perusasiat osaavat olla. Eikä siinä että jonkin näistä oppii "hallitsemaan" vaan ne muuttavat ongelminaan muotoaan jatkuvasti vauvan/lapsen kasvaessa supernopeudella. 

Näiden arkivihollisten eli haasteiden kanssa taistellessa syntyi tämä blogikin. Mutta yhdestäkään en ole ehtinyt kirjoittaa niiden muuttaessa vastustaan jatkuvasti. Silti jokaisesta haasteesta on selvitty nextille levelille. Vauvan ollessa muutaman viikon ikäinen julistinkin hänen elämänsä olevan minulle kuin koko ajan haastavammaksi käyvä tasohyppelypeli. Vielä en ole menettänyt elämääni. 

En ole puhunut niin paljon paskaa kuin viimeiset lähes kaksi vuotta.  Ensin kakkaa tuli koko ajan. Sitten jännitettiin kerran viikossa tapahtuvaa räjähdystä. Pikkuhiljaa tutustuttiin pottaan. Sitten stressattiin milloin osutaan vai joudutaanko pyllypyykille. Nyt elämä alkaa jo vähän hymyillä, kun joka päivä saadaan ihastella luomusta potassa yhdessä. Mutta kuinka saada tytär itse ilmoittamaan tarpeensa eikä vain ohjattuna ohjaudu sinne? Vastaus: ajan kanssa. 

Syöminen: imetys onnistui kätilön mukaan heti luonnostaan. Ei auttanut kuin luottaa sanaan, vaikka tuntui ettei näistä nysistä voinut irrota kuin nännit. Kun hommasta alkoi todella nauttia, piti tissittelyä vähentää ja tarjota soseita. Sotkustressi! Eihän ruoka edes pysynyt suussa. Pikkuhiljaa lähes kaikki on maistunut. Ja jos ei ole, seuraavalla ruokahetkellä sitten. Neuvolan tädin mukaan lapseni ei kuole, jos hän jonkun ruokailun kieltäytyykin syömästä. Näin ollen ruokia ei ole vaihdettu parempiin vaan lykätty seuraaviin hetkiin. Tyttö syö hyvin, mutta pelkään koko ajan uhmaiän iskevän ruokailuihin. Itsenäisesti syömään opettelu on myös perheen esimerkeillä hankalaa, kun isääkin ruokitaan. Pikkuhiljaa se siitä ja kun tämä mamma ei pelkäisi sotkuja liikaa vaan luottaisi myös lapsensa kykyyn syödä - siististi

Uni. Onhan sitä riittänyt. Aluksi käärön sai tuosta vaan nukkumaan tissillä. Sitten tuli unirytmin ja muiden nukahtamistapojen opettelu. Vaunuissa hän nukkuu edelleen päiväunet, koska niiden heijaaminen on meille ollut helpoin tapa nukuttaa hänet. Sängystä sisällä hän hätkähtää hereille kepin kolinasta tai tuolin renkaiden narinasta. Iltaisin uni on niin sikeää, ettei nykyään kolina tai narina haittaa. Iltaisin unen saanti on se tämän hetken haaste. Puheripuli juuri puhumaan oppivalle iskee kun pitäisi rauhoittua. Sanaisen arkun hiljentämistä tänäkin iltana harjoiteltiin. Positiivista on, että nukahdettuaan hän herää vasta aamulla seitsemän jälkeen taas meitä höpöttämään hereille huutelemalla omasta sängystään. 

Taikatalviaika

Kellojen siirto kesäajasta talviaikaan on pienten lasten vanhempien painajainen. Kuka olisi tarpeeksi rohkea ja sellaisen vallan kahvassa, että tämä painajainen loppuisi tämän syksyn jetlagiin? 

Luumimamma ja -pappa pääsivät tällä erää helpolla. Enkä muista edellistenkään aiheuttaneen meillä väsymystä. Tämä kannanotto on tuhansien muiden perheiden puolesta. 

Luumiperheen vinkki, joka ei varmsti toimi  kaikille: siirtäkää jo edellisenä iltana kellot tulevaan aikaan. Tahmatassu laitettiin normaalisti vanhaa aikaa noudattaen petiin. Mutta me vanhemmat orientoiduimme uuteen aikaan. Kun yöllä heräili, tiesi heti mitä kello on heräämättä kunnolla toimittamaan vaikeita päässälaskuja. Vältyimme aivojen aktivoinnilta ja pähkäilyiltä mitä kello on ja monelta pitäisi herätä tai paljon on jo saanut nukkua. Näin me nukuimme rauhaisammin ja Tahmatassu aisti yönrauhan. Hän nukkui jopa tunnin pidempään kuin normaalisti ja me hyppäsimme suoraan oikeaan rytmiin. Nahkavekkari siirtyi yhtä automaattisesti kuin kännykät. 

Itse yleensä stressaan ceparisti kellojen siirtoa ja ala-asteella menetin aina yöuneni stressin vuoksi. Nyt yö meni osaltani rauhaisasti. 

Olen myös huomannut, että lapsi selvästi aistii yön tunnelmat, vaikka nukkuukin seinän takana omassa huoneessa ja sängyssä. Jos herään aamuyöstä miettimään, että koskakohan Tahmatassu herää, hän herää jo vain tästä ajatuksesta ja on valmis siirrettäväksi viereemme.

Aiemmin heräilyä oli niin paljon, että siirryin Tahmatassun lattialle patjalle nukkumaan. Tästä tottumuksesta herään siis edelleen välillä miettimään. Nyt Tahmatassun heräily on siirtynyt hyvin pitkälti aamun tunteihin, että teimme säännön, että viiden jälkeen hän saa tulla väliimme nukkumaan. Tosin nykyään Luumipappa aina heltyy, vaikkei kello viiteen entäisikään. On niin mukava herätä pienen iloiseen höpötykseen yhdessä vierekkäin. Lähes harmillisia on ne aamut, kun Tahmatassu nukkuu lähes kahdeksaan omassa sängyssä ja arkena Luumipapan on jo täynyt nousta ylös. 

Syksyn Sävel vol. 2

Tässä tuorein hitti. Neiti kikatti ja "(l)isää (l)ehtiä!" käsky kuului. 

Pinkit Peltorit päiväunilla

Taloyhtiössämme tehdään jotain pientä remonttia julkisivun saumoihin. Työstä lähtee sitäkin hurjempi ääni. Nukutan Sävelen aina parvekkeella päiväunille, mutta nyt se ei onnistunut edes sisällä, kun joka puolella jytisi.

Seuraavana päivänä ratkaisu tuli, kun Sävel löysi omat kuulosuojaimet ja alkoi leikkiä niillä. Hänestä oli hurjan hauskaa tallustella kuulokkeet päässä. Niinpä päikkäriaikaan laitoin samat suojat hänen päähän ja tytön parvekkeelle vaunuihin. Hän nukahti nopeasti, vaikka aluksi hieman ihmetteli hiljaisuutta. Hän ei myöskään havahtunut kolinaan, joka minusta lähtee, kun poistun parvekkeelta.  Usein hän herää hieman siihen ja minun on kolistava takaisin laulamaan. Tai kolistelen joskus testiksi ennen poistumistani. 

Tyttö nukkui metelistä huolimatta pisimmät päiväunet pitkään aikaan - puolitoista tuntia. 

Pitäisikö alkaa käyttämään vakituisesti?

Tässä kuvamateriaalia festareilta, joita varten kuulosuojaimet eli Peltorit alun perin hankittiin. 

Toivottavasti postaus auttaa muita vanhempia, jotka tuskailevat lapsen nukkumista yllättävän rempan keskellä.....

Luumitalon arkea osa 2. Päivät

12.00 Lounaan ja pottailun jälkeen meillä käydään päiväunille. Kotona ollessa puetaan hoitopöydällä housut ja Tahmatassumme tallustaa parvekkeen ovelle. Avustaja nostaa Tahmatassun vaunuihin ja kiinnittää vyöt. Luumimamma heiluttaa vaunuja ja laulaa hetken. Tuhina alkaa. 

Vaunuilua Pariisissa. 

Tunti aikaa tehdä asioita rauhassa. Makselen laskuja ja avustaja letittää hiukseni. Sitten vaunut heiluvat heräämisen merkiksi.

13.00 Avustaja hakee pöpperöisen pienen vaunuista ja tuo äidin syliin sohvalle. Siinä hetki ihmetellään. Hyvä hetki leikata vaikka neidin kynnet. Avustaja pitää Tahmatassun kätösen oikeassa kohdassa ja mamma napsii kynnet sopiviksi. 

Sitten alkaakin tulla vauhtia ja leikitään rakentelemalla torneja tai duploja. 

Touhuiluja Iso-Ämmillä Roissa heinäkuussa 2015.

14.00 ehdotan välipalaa ja neiti tepastelee heti jääkaapin lähistölle. Vahva vaatimus "oppaa". Eli viiliä ja itsetehtyä marjasoppaa. Sitten taas pottaillaan. 

15.00 isi saapuu töistä ja Sävel rientää auttamaan isiä kenkien riisumisessa. Äidin avustaja auttaa tytöille ulkoiluvaatteet. Avustaja lähtee kotiinsa ja Tahmatassu kapuaa Luumimamman syliin ja ajelemme lähipuistoon katsomaan, jos tuttuja kavereita löytyisi. 

Kavereiden kanssa puistoissa. 

Muistoja leirinuotiolta

Rakastin pienenä leirejä. Halusin kesäisin kaikille mahdollisille partioleireistä kuntoutusleireille. Leireillä oli paljon mukavaa (aikataulutettua) puuhaa. Ennen kaikkea oli kuitenkin ihmiset ja leirihenki. Tuli uusia ystäviä, joiden kanssa vietetty aika oli ollut rentoa ja mutkatonta. 

Kitkerän suloista. Leirien jälkeen olo oli kovin kaihoisa. Joskus jopu lohduttoman tyhjä. Hauskuus oli ohi eikä tietoakaan siitä, näkeekö ihania ihmisiä milloin tai milloinkaan uudestan. 

Kun äiti haki minut pois Jyväskylän lähellä pidetyltä ratsastusleiriltä saatoin itkeä koko matkan kotiin satoja kilometrejä. Samalla oli jotenkin huono omatunto, että en iloinnut kotiin paluusta. Omaa tytärtä aion osata lohduttaa, jos hän joskus tuntee samanlaista kaihoa, että hänellä on oikeus olla kaihomielellä. Aion iloita, että hän on tutustunut mieleisiinsä ihmisiin ja on saanut pitää hauskaa. En ole mustasukkainen, jos hän kiintyy tapaamiinsa ihmisiin, vaan lohdutan, että hän varmasti on heihin vielä yhteydessä ja törmää jopa yllättävällä hetkellä uudelleen. Tämän osaan kertoa kokemuksesta, mutta toivottavasti niin, ettei kokemuksen rintaääni röyhentele. 

Vieläkin kaipaan partioleireillä tutuksi tullutta tyttöä. Vuosia hänen ystävällisyytensä kantoi, kun olen tuntenut alakuloa tai yksinäisyyttä. Hän oli vanhempi emmekä muuten juuri olleet yhteyksissä. Vuosia myöhemmin, kun yhteiset leirit olivat ohi, näin hänet kylän raitilla ja vaidoimme pari sanaa. Leijuin sen kohtaamisen voimalla koko kesän. Nyt jos tapaisin hänet, hymyilisin yhtä onnellisena kuin aina aiemmin tavatessa. 

Tällä viikolla kotonamme oli saavutettavissa samantapainen leiritunnelma. Tai ainakin kotiimme leiriytyi päiviksi ennestään tuntemattomia ihmisiä, joita kai kuvahsryhmäksi kutsutaan. Tästä myöhemmin, mutta nyt tunnelmasta. Ohjelman luonteesta johtuen tunnelma oli koko ajan avoin. Tutustuimme mukaviin ihmisiin ja puuhailimme mahtavassa säässä. Saimme myös leiribileet ja parhaimmat ystävät kylään. Sitten kaikki häipyivät ja kaihoisa mieli hiipi. Mikä kaikki olikaan ollut totta ja mikä kuului vain käsikirjoitukseen?

Vierailleet ystävät ovat aina onneksi totta. 

En tiedä lukeeko blogia kukaan, mutta jos samaistut kaihomieleen tai leirifiiliksiin, uskallatko kommentoida?

Pieni on ihminen maailmassa. 

Ja sen nimi on

Laura Jenna Ellinoora Aleksandra Camilla. Ei. Vaan: Pihla. 

Luumipappa piteli vauvaa ristiäisissä. Pihla-kaveri on vielä "vauva" meidän ison neidin sanavarastossa. 

Ja hieman myöhemmin iso neiti oli matkalla Pihlan ensimmäisille nimppareille. Kortissa pihlajankukkia ja säe Leevi and  the Leavingsin Pihlajankukka-biisistä mukailtuna. 

Havainto: Pihlan ja Kielon nimipäivä on näiden alkukesän kukkasten vihannoivimpaan aikaan. 

Ken aasilla ratsastaa?

Ei vaan Sävel. Avoimen päiväkodin ja asukaspuiston kevään karkeloihin kuului kotieläintilan vierailu Vihertien asukaspuistoon. 

Sävel sai ihmetellä eläimiä. Ja istua aasin selässä. 

Nyt kesäreissuilla on ihmetelty kummin kissaa, ukon kissoja ja koiraa sekä ämmin naapurin Ylämaan karjaa. Eläimet ja Sävel ovat hauskaa seurattavaa, kun ne ihastuttavat, kauhistuttavat ja laittavat isottelemaan. 

Kuulunee ikään vai pitäisikö meidän ottaa joku lemmikki kotiin?

Luumitalon arkea osa 1. Aamut

Tällainen oli meidän tiistaiaamu pari kuukautta sitten:

5.00 Tahmatassu itkee omassa huoneessa sängyssään. Luumimamma siirtyy hänen huoneen lattialle nukkumaan patjalle, jotta Tahmatassu jatkaisi mahdollisimman pitkään uniaan.

7.00 Luumipapan aamuavustaja tulee töihin ja Luumipappa nousee ylös.

8.00 Luumimamman avustaja tulee töihin.

8.15 Tahmatassa herää ja höpötyksellä herättää äidin. Riisutaan yöpuku ja mamma kutsuu avustajan nostamaan Tahmatassun sängystä suoraan vessaan potalle. Pottaillaan ja luetaan kirjaa. Tahmatassu nousee ylös pissittyään ja avustaja rientää nostamaan hänet lavuaariin istumaan. Pesen korvantaustat, silmät, kädet ja hampaat. Aamun puhtoinen Sävel on valmis pukeutumaan. Avustaja kantaa hänet hoitpöydälle ja äiti könkkää perässä. Kuivaan ja puen pienelle vaipan ja vaatteet. Iso hali ja samalla turvallinen laskeutuminen lattialle.

Kello onkin jo yhdeksän ja on aamupuuron aika. Sävel konttaa jo keittiöön määrätietoisesti etsimään lusikkaa. Äiti laittaa hoitopöydän tavarat paikalleen ja tulee perässä. Jäääkaapissa on valmiiksi keitetty puuro. Annostelen lautaselle sopivasti ja avustaja nostaa Sävelen syöttötuoliin. 40 sekuntia mikrossa on nälkäiselle Tahmatassulle ikuisuus.

9.30 Tahmatassun aamutoimet hoidettu ja äiti pääsee hammaspesulle ja pukeutumaan. Isi on päässyt tuoliin ja Sävel on hänen kimpussa.

9.45. Isi lähtee töihin. Sävel ja äiti valmistautuvat Avoimeen päiväkotiin lähtöön. Avustaja pukee ulkovaatteet Sävelelle ja äiti taiteilee omien ulkovaatteiden kanssa.

10.15 Avoimen päiväkodin lauluhetki alkaa. Sävel tutkii leluja ja tutustuu ikäisiinsä laulajiin. Sävel haluaa keinua ja avustaja auttaa hänet keinuun toisen tytön kanssa.

11.00 Siirrymme kotiin lounaalle. Lounaaksi pakkasesta itsetehtyjä lihapullia ja jääkaapista perunaa ja porkkanaa. Lisukkeena on miniluumutomaatteja. Syönnin loppumetreillä alkaa ähinä ja avustaja rientää siirtämään Sävelen potalle.

Rutiinien ylläpito on tärkeää. Aamumme jatkuvat hyvin samanmuotoisina. Tosin nyt Sävel nousee jo seitsemältä. Nykyään hän osaa napakasti kävellä keittiöön. Pottailukaan ei tapahdu heti ruokailun jälkeen vaan siihen pitää ottaa oma leikkituokio virikkeeksi.

Kirja-arvostelu: Isipappablues

Luin taannoin Hippo Taatilan romaanin Isipappablues. Kerronta oli kevyttä ja nopea lukuista. Ajatukset, jotka heräsivät tekstistä, ottivat aikansa sulaa. Täten haluan avautua niistä myös täällä. 

Kevättalvella tätä lueskelin, kun aurinko tuntui kaukaiselta. Talven masennut meinasi ottaa otetta. Taatila kuvaa hyvin vauvaperheen arkea. Meillä vauvavaihe oli paljon helpompi kuin kirjan pariskunnalla. Isä tuli mielellään töistä kotiin ja illat olivat leppoisia. Tämä toinen vuosi on tuntunut vähän masentavalta välillä, kun enää vierailijoita ei ole niin paljon. Samastuin pitkälti päähenkilöisän fiiliksiin talvella, kun hän jäi vauvan kanssa hoitovapaalle. 

Päähenkilö isä oli kummastus muskarissa hoitovapaalla olevien äitien keskellä. Olen toki äiti, mutta monesti ehkä hieman kummajainen pyörätuolin ja avustajan kanssa. Vieressämme on kaupungin avoin päiväkoti, jossa pyrimme käymään viikottain ainakin musiikkituokiossa Sävelen kanssa. Itselle se tuo mukavaa vaihtelua arkeen ja tyttö tapaa muita ikätovereita. Yhdestäkään äidistä sen sijaan en ole saanut oikein ystävää tai ulkoiluseuraa. Tätä ihmettelin, kunnes kaverini (joka tuurasi avustajaa musiikkihetkenä) huomautti, kuinka huuteluni "Hyvä sävel!" kipaleiden jälkeen, saattaa kuulostaa keharilta, jos ei tiedä tytön nimeä. 

Olen pääsyt pari viime kuukautta säännöllisesti omaan touhuuni vähintään kerran viikossa ja Sampo on ollut täysin Sävelestä vastuussa. Se palautti valon mieleeni. Oli mukava tulla kotiin ja viettää aikaa perheen kanssa leikkien. Luonnonvalon lisääntyminen ja lämpimät ulkoiluretket ovat omana valonaan. 

Olen saanut koko raskauden ja äitiyden ajan jatkaa harrastusten parissa. Se on pitänyt minut järjissä ja kiinni ystävissä. Avoin päiväkoti arjen piristeenä on toiminut. En välitä, jos joku pitää minua tai poppootamme outona. Tärkeää arjessa on, että vanhemmat jakavat vastuuta lapsen hoidossa erillään ja yhdessä puuhastellen. Nämä ovat Luumimamman vinkit, mutta löytyvät myös kirjan rivien välistä vähintään.

Sairaskertomuksia

Lapsiperheissä sairastetaan paljon. Tänä keväänä tämä totuus tuli Luumitaloon. Viime vuonna vielä ajattelimme, että jos Sävel ei mene päivähoitoon, vältymme edes joltain taudeilta. Nyt emme ole enää niin varmoja tämän teorian pitävyydestä.

Maagisen vuoden ylitykseen jälkeen tuli räkätauti ja sitä seurannut pitkä yskä. Kun yskä alkoi vihdoin laantua tuli kuume ja uusi yskä/räkätauti. Tämän taudin Sampo kehitti itselleen keuhkokuumeeksi. Tällöin olisin halunnut blogittaa, että kuinkas nyt käykään. En ehtinyt/jaksanut arjen pyöritykseltä ja itsekin taisin olla hieman flunssainen. Spekulaatiot ja kauhuskenaariot mielessäni alkoivat. Olen puolet vuorokaudesta riippuvainen Samposta ja hänen avustajista, kun en saa nosteltua Säveltä. Keuhkokuume tarkoittaa yleensä pitkää sairaalareissua. Tämä onneksi saatiin taltutettua kotona vahvoilla antibiooteilla. Jos Sampo olisi lähtenyt sairaalaan, minne olisimme menneet? Mielessä kävi jo turvatalo, koska isovanhemmat olivat reissuilla ja omat avustajatunnit eivät riitä 24h.

Kaikki selvisivät hengissä ja pääsimme Viroon viikonloppureissulle. Laivamatkalla Sävel pääsi ekaa kertaa pallomereen ja onki itselleen ilmeisesti vatsataudin. Maanantai-iltana pieni tahmatassuni oksensi ensimmäistä kertaa elämässään. Loppuviikosta jo tuulettelin, ettei tauti tarttunut meihin vanhempiin. Pitkäperjantaina kärvistysnäytelmä alkoi. Olin sopinut lähteväni Ämmilään pääsiäisenä Sävelen kanssa. Jouduin soittamaan lauantaiaamuna, että jos meitä tultaisiin hakemaan mahollisimman pian, koska en päässyt sängystä ylös. Lähdimme evakkoon, mutta Sampo alkoi voimaan pahoin vielä samana iltana. Hän ei kuitenkaan (jokseenkin onneksi) pystynyt oksentamaan. Tämä oli hänen hengitykselleen paras. Ruokahaluton perhe tokeni muutaman päivän paaston jälkeen.

Viikko ehdittiin olla täysin terveenä, kun Sävelellä on taas nuha ja hieman kuumetta. Tällaista tämä lapsiperheen elämä siis tauteineen on. No jos kevät kohta koittaisi ja aurinko paahtaisi pöpöt pois... :)

Sävelen sielunsisko

Luumiperhe pääsi nuuskuttelemaan vastasyntynyttä.

Sävelen kummitäti ja -setä saivat esikoisensa maanantaina. Olemme lähes yhtä onnellisia kuin tuoreet vanhemmat tuosta nyytistä. Meidän vikahan tuo pieni kuulemma oli, kun tartutimme kummipyynnöllä vauvakuumeen.

Nyt lähes tasan vuosi Sävelen ristiäisistä syntyi meidän "Sirpa-Leenaksi" nimittämä pikkuinen.

Luumimammalle iski melkein jo vauvakuume vuorostaan. Onneksi mukana oli oma uhmakas tahmatassuinen taapero. Tämä muistutti, kuinka nopeasti nyyteistä kasvaa pieniä riiviöitä :) - rakkaita riiviöitä. Sävel saa tästä kummien tytöstä varmasti ihanan leikkitoverin ja sielun siskon jo reilun vuoden kuluessa. Luumimamma ja -pappa voivat rauhassa keskittyä vain tahmatassun kasvattamiseen...

Luumimuki - K18 -

Meillä on melko paljon muumimukeja. Emme keräile niitä varsinaisesti, mutta niitä on meille kerääntynyt. Tämä postaus ei kuitenkaan kerro niistä vaan muumimukimenetelmästä.

Kokoelman arvokkaimmat vitriinissä

Vammaiset harrastavat siis seksiä. Anteeksi, jos tämä tulee joillekin yllätyksenä. Kavereiden kanssa olemme viimeaikoina puhuneet siitä, kuinka vammaiset sitä pystyvät harrastamaan. "Kaikilla on oikeus omaan seksuaalisuuteen ja sen toteuttamiseen," sanotaan sopeutumisvalmennuskursseilla ja vammaiset laitetaan maalaamaan omaa seksuaalisuuttaan. Käytännön asioista ei kuitenkaan puhuta edes näillä kursseilla siihen liittyvällä luennolla.  

Olen ollut parisuhteissa aina se lievemmin vammainen. Olen silti hyvin jäykkis ja liikuntarajoitteinen. Kaverit aina luulevat, että olen villi ratsastaja. Nyt on totuuden hetki: yritetty on, mutta ei ole helppoa eikä lonkkakipujeni vuoksi nautinnollista. Vauvan teko ei siis alunperinkään ollut helppoa. Päädyimme hyvin pian käyttämään muumimukimenetelmää. 

Kaveri postasi juuri kuvan, kuinka hedelmättömyys näkyy vieraiden silmiin.

Kuvakollaasin kuviin kommentoisin:

• tuskin kukaan uskoi meidän harrastavan noin kiihkeästi seksiä
• aikatauluttaminen ja seksin harrastaminen useasti ovulaation aikoihin oli hirveää henkisesti, nautinto katosi kummaltakin sen pakonomaisuudessa - kolme vuotta ovulaatioita taisi täyttää tämän pariskunnan aviolliset velvoitteet...
• vastaanotolla masennus todella iski - ei tiedosta vaan kohtelusta
• monisikiöraskaudet ovat yleisempiä, mutta meidän kohdalla kaikki tehtiin varmistellen, ettei niin käy
• olihan niitä lääkkeitä, mutta minusta se oli melko helppoa ja vaivatonta

Välillä jo ajattelin olevan a-seksuaali, kun kolmen vuoden jatkuvan pakkoseksin jälkeen, mikään ei oikein innostanut. Päätimme, ettei asiasta kannata ottaa paineita ja nykyään olen kai yhtä normaali seksuaalikäyttäytymisessä kuin pienen lapsen välillä väsynyt äiti on. 

Tärkeintä nykyään seksissä mielestäni on toisen huomioiminen, yhteiset fantasiat ja edes hieman liikkuvat kädet. Niinkuin monet seksuaaliterapeutit noilla kursseilla jankkaavat: "seksissä tärkeintä ovat mielikuvat ja ajatukset". Yhdyn tähän ;)

Kavereiden kanssa kävimme myös paljon keskustelua, jos tarvitsisi avustajaa oman seksuaalisuutensa toteuttamiseen. Kukaan meistä ei haluaisi sekaannuttaa hyviä avustajiaan niin intiimiin asiaan. Aihe lähti, koska Kynnys ry. järjestää toukokuussa koulutusta henkilökohtaisten avustajien työnantajille sekä erikseen henkilökohtaisille avustajille aiheesta. Aiheena asia on hieno, mutta todella arka. Jotta tätä tabua saataisiin purettua, halusin avautua. 

Hypoteettisia pohdintoja tähän avustajan käyttöön liittyen Luumimamman ja Luumipapan parisuhdetta ajatellen: 

• Jos Luumimamma ei anna tarpeeksi usein, onko Luumipapalla oikeus pyytää avustajaa auttamaan itsetyydytyksessä?
• Olisiko edellä mainittu Luumimamman pettämistä avustajan kanssa?
• Saako Luumipapalle olla väliä, onko tämä avustaja mies vai nainen? 
• Voiko työvoimatoimiston sivujen kautta palkata erikseen avustajan keikkalaiseksi vain tällaisia tilanteita varten?

Pohdinnoista huolimatta, emme halua sekaantua muihin yksilöihin tahi lajeihin. Meillä uskaltaa edelleen juoda muumimukeista, koska ne eivät ole tähän menetelmään parhaita. Posliini saattaa jopa tappaa siittiöitä - väitettiin jollain sivustolla vuosia sitten. 

Tärkein niistä on rakkaus. 

Luumimamma vieraili

Kävin vierailemassa Saa tuijottaa -blogissa.
Avauduin vaikeasta tiestämme vanhemmiksi. Linkin sijaan tässä kokonaan kirjoittamani teksti:

"Kun minua pyydettiin vierailemaan tänne Saa tuijottaa! -blogiin, mietin pitkään mistä ja miten kirjoittaisin. Aiheita ja näkemystä vammaiseen vanhemmuuteen on nyt reilun vuoden ajalta. Sitä ennen saimme käydä taiston läpi synkän asenne viidakon. Lisätäkseni tietoisuutta ja suvaitsevuutta, kerron tapahtuneista vielä omin sanoin ja kuinka niistä on selvitty.

Olen CP-vammainen ja miehelläni on vaikea etenevä lihastauti Duchennen lihasdystrofia. Reilu viisi vuotta sitten menimme naimisiin (kesä 2009) ja toivoimme yhteistä lasta kuten moni nuori pari. Yrittämisestä huolimatta mitään ei tapahtunut, joten hakeuduimme tutkimuksiin terveysaseman ehkäisyneuvolan kautta - niin hullunkuriselta kuin se kuulostaakin. Saimme erinomaista kohtelua ja lähetteen Naistenklinikan hormonipoliklinikalle. 

Kutsu lähetteen perusteella saapui muutaman kuukauden odottelun jälkeen. Kutsussa oli aika lääkärille ja sosiaalityöntekijälle. Tällöin haistoimme jo jotain outoa tulevan tapahtumaan. Lääkäri käyttäytyi asiallisesti ja lähetti tarvittaviin testeihin. Sosiaalityöntekijää varten olimme miettineet hieman, mitä kerromme. Hän olikin hyvin sympaattinen ja ymmärtäväinen. 

Tulokset tulivat kesän kynnyksellä. Miehen siittiöiden laatu oli surkea. Tarvitsisimme koeputkihedelmöitystä. Hoitoja ei kuitenkaan aloitettaisi vaan syksyllä olisi ensin vastaanottoaika ja sitä ennen synnytystapa-arviointi minulle. Ihmettelimme, miten tuollainen arviointi tehdään ennen kuin on mitään synnytettävää. Sinisilmäisinä menimme vastaanotolle luullen, että pian hoidot aloitettaisiin rutiinitarkastuksen jälkeen. 

Synnytystapa-arvioinnissa saimme vastaan päihdeäitien osaston ylilääkärin Erja Halmesmäen (Keskon johtajan vaimo). Hän oli tunteettomampi kuin kukaan koskaan tapaamani ihminen. Hän ei siis edes työskennellyt hormonipoliklinikalla vaan oli vain hoitavan lääkärimme ystävä. Vastaanotolla ei tehty mitään tutkimuksia eikä sinänsä otettu kantaa kykyyni synnyttää. Lääkäri luetteli meille syitä, miksi emme kelpaa vanhemmiksi: miehen odotettu elinikä on liian lyhyt, tarvitsemme avustajia lapsen hoidossa ja nämä avustajat pilaavat lapsen tasapainoisen kehityksen. Sopersimme puolustuksellisia näkökulmia, mutta hän ei kuunnellut. Hänen palopuheensa päättyi sanoihin: "Todellista viisautta on osata luopua unelmistaan". Vastaanottoaika oli käytetty ja lähdimme itkien pois.

Saimme saman palopuheen postissa "lääkärinlausuntona" parin päivän päästä. Eli teksti oli kirjoitettu jo ennen meidän tapaamista aiempien epikriisien pohjalta. Tapaaminen hoitavan lääkärin kanssa jatkui samalla kaavalla - turhalla taistelulla ja vakuuttelulla tuulimyllyjä vastaan. Soitimme potilasasiamiehelle, mutta hän ei voinut auttaa tällaisissa mielipide-eroissa kuulemma. Taistelutahtomme yltyi ja teimme viisi sivuisen valituksen Aluehallintovirastoon.

Alkoi elämämme pisin vuosi. Yritimme päästä yksityisille klinikoille hoitoon. Kaikki kaatui, koska asiamme oli kesken Naistenklinikalla. Yritimme vaikuttaa ylilääkäreihin tuloksetta. Saimme vastineen valitukseemme ja mahdollisuuden antaa vielä oman lausunnon. Halmesmäki ei ollut perustellut lausuntoaan kuin parin ontuvan lauseen verran. Iskimme siihen vielä puolustusta asiallisesti pari sivullista. Vihdoin paksu kirjelmä aluehallintovirastosta saapui: meitä oli kohdeltu epäasiallisesti ja tapauksemme olisi käsiteltävä uudestaan.

Naistenklinikka halusi meille kuitenkin lähetteen taas omalta terveysasemalta. Se onnistui helposti. Sitten meille annettiin aika psykiatrille ja psykologille. Kolmen session jälkeen meidät todettiin kelvollisiksi vanhemmiksi. Hormonipoliklinikan olisi annettava hoidot. Me emme kuitenkaan enää kyenneet kohtaamaan samoja lääkäreitä, joten saimme lähetteen Väestöliittoon. Hoidot aloitettiin syksyllä 2012 ja yhteinen Sävelemme syntyi tammikuussa 2014.

Facebookissa on suljettu Vammaiset äidit ryhmä. Valitettavan usein uudet äidit kyselevät, onko muista tehty lastensuojeluilmoituksia. Ja onhan meistä - niin monet ennakkoluuloiset tai kiusalliset ihmiset kuten sosiaalityötekijät, neuvolan tädit tai entiset avustajat ja omat sukulaiset jaksavat piinata. Meidän perheestä tehtiin lopulta viisi ennakoivaa ilmoitusta ennen kuin Sävel syntyi. Tähän mahtui: entinen avustaja, neuvolan täti ja pari sosiaalityöntekijää. Suurin syy oli, että hain ennakkoon lisätunteja arkeeni omalta sosiaalityöntekijältä. Hän ei halunnut myöntää tunteja vaan ajatteli pääsevänsä helpommalla, kun hän tekee ilmoituksen ja saisi meidät lastensuojelu asiakkaiksi. Kun tyttö syntyi, meillä kävi lastensuojelu arvioimassa tilannetta ja vammaispalvelu venytti edelleen päätöksen teossa. Muistoni tuosta ihanasta vauvan kanssa kotiutumisesta ovat jokseenkin täynnä paperisotaa ja vieraita ihmisiä kyselemässä elämän menosta. Otimme tädit kuitenkin ystävällisesti vastaan, koska meillä ei ollut mitään salattavaa. Tarvitsin vain lisää avustajatunteja. Lopulta tädit totesivat meidän pärjäävän, jos vain vammaispalvelu tekee tehtävänsä. Neljä kuukautta jälkikäteen sain lisätunnit ja arki alkoi löytämään muotoaan.

Kaikille vammaisille, jotka haaveilevat vanhemmuudesta, haluan antaa voimia mahdollisten ennakkoluulojen kohtaamiseen pää pystyssä. Jokainen vanhemmaksi aikova on varmasti miettinyt, kuinka lapsen kanssa selviää omilla voimavaroilla.

Haluan jakaa tietoa, kuinka vaikeasti vammaisetkin pärjäävät vanhempina. Tämän vuoksi perustin oman blogin. Mieheni pitää myös omaa blogia isyydestään. Tervemenoa lukemaan!" 

Eteenpäin, sanoi mamma lumessa

Tässä pari kuvaa, kuinka olemme pärjänneet säällä kuin säällä ulkoillessa.

Okei, rattaita työnnän aurinkoisessa säässä tässä kuvassa, mutta tämä toimii myös jäällä ja kovalla pakkaslumella. Täysin sohjossa olen kyllä välttynyt ulkoilulta, mutta näitä päiviä on tähän asti ollut vain muutama tänä talvena.

Ostimme Britax B-Smart 3-pyöräiset vaunut käytettynä, kun Sävel oli pari viikkoa vanha. Siihen asti oli niin kylmä, ettei häntä olisi edes saanut viedä ulos. Eturenkaan tässä mallissa saa lukittua suoraan tai vapaana pyörimään. Ratas osan tilalle saa turvakaukalon helposti kiinni. Rattaat saa täysin vaakatasoon nukkumista tai kuljetuspussia varten.

Olen työntänyt nyt rattaita vuoden. Aluksi meno oli epävarmaa kuin kenellä tahansa tuoreella äidillä. Nyt työnnän melkein missä tahansa maastossa ja tilassa rattaat. Yllä olevassa kuvassa olemme New Yorkin 5th Avenuella jouluostosruuhkassa. Työntäminen tapahtuu aina sähköpyörätuolistani parempi ja pidempi jalkani tavarakorin laidassa pönkkänä. Etupyörä on lukittu suoraksi ja ohjausaisa laskettu sylini korkeudelle. Toisella kädellä ajan sähkäriä ja toisella ohjaan vaunujen suuntaa. Käsillä en siis sinänsä työnnä vainuja vaan pikemminkin jarrutan siihen suuntaan johon mennään (kuin manuaalipyörätuolia). Vaunut ovat melko heppoiset ja muiden työntäessä kehotan käyttämään kahta kättä. Oma yksi käteni seilaakin jatkuvasti aisalla valppaana ohjaten ja tasapainottaen. 

Parvekkeella meillä on hieman risat Brion nelipyöräiset vaunut. Ne eivät mene helposti kasaan ja puoltavat pitkällä matkalla. Täydelliset kuitenkin hieman heijaamiseen ja hyviin uniin. Näin voimme säilyttää sähköpyörätuoleja ja ulkoiluvaunuja kerrostalon alakerrassa.

Olen työntänyt 80-luvun nelipyöräisiä vaunuja Luumipapan kotiseuduilla. Ne kulkivat lähes yhtä kevyesti kuin Britaxit. Vain tavarakori meinasi välillä karata jalan alta. Mukava oli hipsteröidä ja fiilistellä Luumipapallakin käytössä olleiden rattaiden kanssa. Eikä tarvinnut ottaa omia rattaita viikonloppureissulle mukaan. 

Tyttö nukkuu päiväunet aina parvekkeella, joten sinänsä pakollista ulkoilua emme noudata päivittäin. Sävel sai ihanan pulkan joululahjaksi Vivi-kummilta. Olemmekin käyneet pulkkailemassa aina uuden lumen ja hiekoituksen salliessa. Eikä äidin habaa ole rasittanut pienet hiekatkaan. Pulkan pohjahan on tehty kulutettavaksi ;)

Tämä oli melko lyhyt postaus. Haluaisin olla yhtä ahkera ja ihailtava bloggaaja kuin Selina. Onnittelut Kun äiti kelaa -blogin pääsystä Kaksplussan blogiyhteistyöhön!

Tuokoon nämä pienet raapaisuni vain lisämaustetta invaäitiblogien maailmaan.