Perustarpeet

Ennenkuin vauva tuli taloon, tiesin että hoidossa pääsee pitkälle kun huolehtii nälän, likaisen vaipan ja unen. En tiennyt kuinka kinkkisiä ja stressaavia nämä perusasiat osaavat olla. Eikä siinä että jonkin näistä oppii "hallitsemaan" vaan ne muuttavat ongelminaan muotoaan jatkuvasti vauvan/lapsen kasvaessa supernopeudella. 

Näiden arkivihollisten eli haasteiden kanssa taistellessa syntyi tämä blogikin. Mutta yhdestäkään en ole ehtinyt kirjoittaa niiden muuttaessa vastustaan jatkuvasti. Silti jokaisesta haasteesta on selvitty nextille levelille. Vauvan ollessa muutaman viikon ikäinen julistinkin hänen elämänsä olevan minulle kuin koko ajan haastavammaksi käyvä tasohyppelypeli. Vielä en ole menettänyt elämääni. 

En ole puhunut niin paljon paskaa kuin viimeiset lähes kaksi vuotta.  Ensin kakkaa tuli koko ajan. Sitten jännitettiin kerran viikossa tapahtuvaa räjähdystä. Pikkuhiljaa tutustuttiin pottaan. Sitten stressattiin milloin osutaan vai joudutaanko pyllypyykille. Nyt elämä alkaa jo vähän hymyillä, kun joka päivä saadaan ihastella luomusta potassa yhdessä. Mutta kuinka saada tytär itse ilmoittamaan tarpeensa eikä vain ohjattuna ohjaudu sinne? Vastaus: ajan kanssa. 

Syöminen: imetys onnistui kätilön mukaan heti luonnostaan. Ei auttanut kuin luottaa sanaan, vaikka tuntui ettei näistä nysistä voinut irrota kuin nännit. Kun hommasta alkoi todella nauttia, piti tissittelyä vähentää ja tarjota soseita. Sotkustressi! Eihän ruoka edes pysynyt suussa. Pikkuhiljaa lähes kaikki on maistunut. Ja jos ei ole, seuraavalla ruokahetkellä sitten. Neuvolan tädin mukaan lapseni ei kuole, jos hän jonkun ruokailun kieltäytyykin syömästä. Näin ollen ruokia ei ole vaihdettu parempiin vaan lykätty seuraaviin hetkiin. Tyttö syö hyvin, mutta pelkään koko ajan uhmaiän iskevän ruokailuihin. Itsenäisesti syömään opettelu on myös perheen esimerkeillä hankalaa, kun isääkin ruokitaan. Pikkuhiljaa se siitä ja kun tämä mamma ei pelkäisi sotkuja liikaa vaan luottaisi myös lapsensa kykyyn syödä - siististi

Uni. Onhan sitä riittänyt. Aluksi käärön sai tuosta vaan nukkumaan tissillä. Sitten tuli unirytmin ja muiden nukahtamistapojen opettelu. Vaunuissa hän nukkuu edelleen päiväunet, koska niiden heijaaminen on meille ollut helpoin tapa nukuttaa hänet. Sängystä sisällä hän hätkähtää hereille kepin kolinasta tai tuolin renkaiden narinasta. Iltaisin uni on niin sikeää, ettei nykyään kolina tai narina haittaa. Iltaisin unen saanti on se tämän hetken haaste. Puheripuli juuri puhumaan oppivalle iskee kun pitäisi rauhoittua. Sanaisen arkun hiljentämistä tänäkin iltana harjoiteltiin. Positiivista on, että nukahdettuaan hän herää vasta aamulla seitsemän jälkeen taas meitä höpöttämään hereille huutelemalla omasta sängystään. 

Taikatalviaika

Kellojen siirto kesäajasta talviaikaan on pienten lasten vanhempien painajainen. Kuka olisi tarpeeksi rohkea ja sellaisen vallan kahvassa, että tämä painajainen loppuisi tämän syksyn jetlagiin? 

Luumimamma ja -pappa pääsivät tällä erää helpolla. Enkä muista edellistenkään aiheuttaneen meillä väsymystä. Tämä kannanotto on tuhansien muiden perheiden puolesta. 

Luumiperheen vinkki, joka ei varmsti toimi  kaikille: siirtäkää jo edellisenä iltana kellot tulevaan aikaan. Tahmatassu laitettiin normaalisti vanhaa aikaa noudattaen petiin. Mutta me vanhemmat orientoiduimme uuteen aikaan. Kun yöllä heräili, tiesi heti mitä kello on heräämättä kunnolla toimittamaan vaikeita päässälaskuja. Vältyimme aivojen aktivoinnilta ja pähkäilyiltä mitä kello on ja monelta pitäisi herätä tai paljon on jo saanut nukkua. Näin me nukuimme rauhaisammin ja Tahmatassu aisti yönrauhan. Hän nukkui jopa tunnin pidempään kuin normaalisti ja me hyppäsimme suoraan oikeaan rytmiin. Nahkavekkari siirtyi yhtä automaattisesti kuin kännykät. 

Itse yleensä stressaan ceparisti kellojen siirtoa ja ala-asteella menetin aina yöuneni stressin vuoksi. Nyt yö meni osaltani rauhaisasti. 

Olen myös huomannut, että lapsi selvästi aistii yön tunnelmat, vaikka nukkuukin seinän takana omassa huoneessa ja sängyssä. Jos herään aamuyöstä miettimään, että koskakohan Tahmatassu herää, hän herää jo vain tästä ajatuksesta ja on valmis siirrettäväksi viereemme.

Aiemmin heräilyä oli niin paljon, että siirryin Tahmatassun lattialle patjalle nukkumaan. Tästä tottumuksesta herään siis edelleen välillä miettimään. Nyt Tahmatassun heräily on siirtynyt hyvin pitkälti aamun tunteihin, että teimme säännön, että viiden jälkeen hän saa tulla väliimme nukkumaan. Tosin nykyään Luumipappa aina heltyy, vaikkei kello viiteen entäisikään. On niin mukava herätä pienen iloiseen höpötykseen yhdessä vierekkäin. Lähes harmillisia on ne aamut, kun Tahmatassu nukkuu lähes kahdeksaan omassa sängyssä ja arkena Luumipapan on jo täynyt nousta ylös. 

Syksyn Sävel vol. 2

Tässä tuorein hitti. Neiti kikatti ja "(l)isää (l)ehtiä!" käsky kuului. 

Pinkit Peltorit päiväunilla

Taloyhtiössämme tehdään jotain pientä remonttia julkisivun saumoihin. Työstä lähtee sitäkin hurjempi ääni. Nukutan Sävelen aina parvekkeella päiväunille, mutta nyt se ei onnistunut edes sisällä, kun joka puolella jytisi.

Seuraavana päivänä ratkaisu tuli, kun Sävel löysi omat kuulosuojaimet ja alkoi leikkiä niillä. Hänestä oli hurjan hauskaa tallustella kuulokkeet päässä. Niinpä päikkäriaikaan laitoin samat suojat hänen päähän ja tytön parvekkeelle vaunuihin. Hän nukahti nopeasti, vaikka aluksi hieman ihmetteli hiljaisuutta. Hän ei myöskään havahtunut kolinaan, joka minusta lähtee, kun poistun parvekkeelta.  Usein hän herää hieman siihen ja minun on kolistava takaisin laulamaan. Tai kolistelen joskus testiksi ennen poistumistani. 

Tyttö nukkui metelistä huolimatta pisimmät päiväunet pitkään aikaan - puolitoista tuntia. 

Pitäisikö alkaa käyttämään vakituisesti?

Tässä kuvamateriaalia festareilta, joita varten kuulosuojaimet eli Peltorit alun perin hankittiin. 

Toivottavasti postaus auttaa muita vanhempia, jotka tuskailevat lapsen nukkumista yllättävän rempan keskellä.....

Luumitalon arkea osa 2. Päivät

12.00 Lounaan ja pottailun jälkeen meillä käydään päiväunille. Kotona ollessa puetaan hoitopöydällä housut ja Tahmatassumme tallustaa parvekkeen ovelle. Avustaja nostaa Tahmatassun vaunuihin ja kiinnittää vyöt. Luumimamma heiluttaa vaunuja ja laulaa hetken. Tuhina alkaa. 

Vaunuilua Pariisissa. 

Tunti aikaa tehdä asioita rauhassa. Makselen laskuja ja avustaja letittää hiukseni. Sitten vaunut heiluvat heräämisen merkiksi.

13.00 Avustaja hakee pöpperöisen pienen vaunuista ja tuo äidin syliin sohvalle. Siinä hetki ihmetellään. Hyvä hetki leikata vaikka neidin kynnet. Avustaja pitää Tahmatassun kätösen oikeassa kohdassa ja mamma napsii kynnet sopiviksi. 

Sitten alkaakin tulla vauhtia ja leikitään rakentelemalla torneja tai duploja. 

Touhuiluja Iso-Ämmillä Roissa heinäkuussa 2015.

14.00 ehdotan välipalaa ja neiti tepastelee heti jääkaapin lähistölle. Vahva vaatimus "oppaa". Eli viiliä ja itsetehtyä marjasoppaa. Sitten taas pottaillaan. 

15.00 isi saapuu töistä ja Sävel rientää auttamaan isiä kenkien riisumisessa. Äidin avustaja auttaa tytöille ulkoiluvaatteet. Avustaja lähtee kotiinsa ja Tahmatassu kapuaa Luumimamman syliin ja ajelemme lähipuistoon katsomaan, jos tuttuja kavereita löytyisi. 

Kavereiden kanssa puistoissa. 

Muistoja leirinuotiolta

Rakastin pienenä leirejä. Halusin kesäisin kaikille mahdollisille partioleireistä kuntoutusleireille. Leireillä oli paljon mukavaa (aikataulutettua) puuhaa. Ennen kaikkea oli kuitenkin ihmiset ja leirihenki. Tuli uusia ystäviä, joiden kanssa vietetty aika oli ollut rentoa ja mutkatonta. 

Kitkerän suloista. Leirien jälkeen olo oli kovin kaihoisa. Joskus jopu lohduttoman tyhjä. Hauskuus oli ohi eikä tietoakaan siitä, näkeekö ihania ihmisiä milloin tai milloinkaan uudestan. 

Kun äiti haki minut pois Jyväskylän lähellä pidetyltä ratsastusleiriltä saatoin itkeä koko matkan kotiin satoja kilometrejä. Samalla oli jotenkin huono omatunto, että en iloinnut kotiin paluusta. Omaa tytärtä aion osata lohduttaa, jos hän joskus tuntee samanlaista kaihoa, että hänellä on oikeus olla kaihomielellä. Aion iloita, että hän on tutustunut mieleisiinsä ihmisiin ja on saanut pitää hauskaa. En ole mustasukkainen, jos hän kiintyy tapaamiinsa ihmisiin, vaan lohdutan, että hän varmasti on heihin vielä yhteydessä ja törmää jopa yllättävällä hetkellä uudelleen. Tämän osaan kertoa kokemuksesta, mutta toivottavasti niin, ettei kokemuksen rintaääni röyhentele. 

Vieläkin kaipaan partioleireillä tutuksi tullutta tyttöä. Vuosia hänen ystävällisyytensä kantoi, kun olen tuntenut alakuloa tai yksinäisyyttä. Hän oli vanhempi emmekä muuten juuri olleet yhteyksissä. Vuosia myöhemmin, kun yhteiset leirit olivat ohi, näin hänet kylän raitilla ja vaidoimme pari sanaa. Leijuin sen kohtaamisen voimalla koko kesän. Nyt jos tapaisin hänet, hymyilisin yhtä onnellisena kuin aina aiemmin tavatessa. 

Tällä viikolla kotonamme oli saavutettavissa samantapainen leiritunnelma. Tai ainakin kotiimme leiriytyi päiviksi ennestään tuntemattomia ihmisiä, joita kai kuvahsryhmäksi kutsutaan. Tästä myöhemmin, mutta nyt tunnelmasta. Ohjelman luonteesta johtuen tunnelma oli koko ajan avoin. Tutustuimme mukaviin ihmisiin ja puuhailimme mahtavassa säässä. Saimme myös leiribileet ja parhaimmat ystävät kylään. Sitten kaikki häipyivät ja kaihoisa mieli hiipi. Mikä kaikki olikaan ollut totta ja mikä kuului vain käsikirjoitukseen?

Vierailleet ystävät ovat aina onneksi totta. 

En tiedä lukeeko blogia kukaan, mutta jos samaistut kaihomieleen tai leirifiiliksiin, uskallatko kommentoida?

Pieni on ihminen maailmassa. 

Ja sen nimi on

Laura Jenna Ellinoora Aleksandra Camilla. Ei. Vaan: Pihla. 

Luumipappa piteli vauvaa ristiäisissä. Pihla-kaveri on vielä "vauva" meidän ison neidin sanavarastossa. 

Ja hieman myöhemmin iso neiti oli matkalla Pihlan ensimmäisille nimppareille. Kortissa pihlajankukkia ja säe Leevi and  the Leavingsin Pihlajankukka-biisistä mukailtuna. 

Havainto: Pihlan ja Kielon nimipäivä on näiden alkukesän kukkasten vihannoivimpaan aikaan.