Tämä vammaisten työllistäminen on sydämeni asia, koska se riipaisee niin läheltä. Vuoden ajan olen kannustanut, potkinut, yrittänyt uskoa ja luoda uskoa.... Työttömyys ei ole helppoa. Rahallisesti se vetää tiukille. Pahempaa on se tunne, ettei ole hyödyksi. Kaikkein pahinta taisi olla hakemuksien ja haastatteluiden myötä tullut kelpaamattomuuden tunne, kun sanotaan, etten nyt otakaan sinua haastatteluun, koska puheestasi ei saa selvää... Tämä oli syrjivää käytöstä työnantajalta, josta ei kuitenkaan kukaan rankaise tai some raivostu.
Kävin puhumassa Syrjimätön kesäduuni -kampanjassa aiheesta. Toivoisin, että sellaista vaikutustyötä pääsisi tekemään kaikille Suomen työnantajille eikä vain jo valmiiksi valveutuneille.
Nettiartikkeli vapaaehtoisesta vaikuttammistyöstäni:
http://kesaduuni.org/syrjimaton-rekrytointi-on-inhimillista-ja-avointa/
Viime viikolla vihdoin tärppäsi ja olemme niin onnellisia. Hyviä työnantajia on. Suvaistsevaisia ihmisiä elää. Löytyi työnantaja, joka ei etsinyt pikajuoksijaa vaan asiansa osaajaa. Luumipapasta tuli media-assistentti. Mieli on yhtä kirkas kuin kevään aurinko. Kumpi loistaa iloisemmin? Koeajan jälkeen pidämme sellaiset kesäfiestat, että heinäkuun aurinkokin tuntuu varjolta hehkussamme :)
