Perustarpeet

Ennenkuin vauva tuli taloon, tiesin että hoidossa pääsee pitkälle kun huolehtii nälän, likaisen vaipan ja unen. En tiennyt kuinka kinkkisiä ja stressaavia nämä perusasiat osaavat olla. Eikä siinä että jonkin näistä oppii "hallitsemaan" vaan ne muuttavat ongelminaan muotoaan jatkuvasti vauvan/lapsen kasvaessa supernopeudella. 

Näiden arkivihollisten eli haasteiden kanssa taistellessa syntyi tämä blogikin. Mutta yhdestäkään en ole ehtinyt kirjoittaa niiden muuttaessa vastustaan jatkuvasti. Silti jokaisesta haasteesta on selvitty nextille levelille. Vauvan ollessa muutaman viikon ikäinen julistinkin hänen elämänsä olevan minulle kuin koko ajan haastavammaksi käyvä tasohyppelypeli. Vielä en ole menettänyt elämääni. 

En ole puhunut niin paljon paskaa kuin viimeiset lähes kaksi vuotta.  Ensin kakkaa tuli koko ajan. Sitten jännitettiin kerran viikossa tapahtuvaa räjähdystä. Pikkuhiljaa tutustuttiin pottaan. Sitten stressattiin milloin osutaan vai joudutaanko pyllypyykille. Nyt elämä alkaa jo vähän hymyillä, kun joka päivä saadaan ihastella luomusta potassa yhdessä. Mutta kuinka saada tytär itse ilmoittamaan tarpeensa eikä vain ohjattuna ohjaudu sinne? Vastaus: ajan kanssa. 

Syöminen: imetys onnistui kätilön mukaan heti luonnostaan. Ei auttanut kuin luottaa sanaan, vaikka tuntui ettei näistä nysistä voinut irrota kuin nännit. Kun hommasta alkoi todella nauttia, piti tissittelyä vähentää ja tarjota soseita. Sotkustressi! Eihän ruoka edes pysynyt suussa. Pikkuhiljaa lähes kaikki on maistunut. Ja jos ei ole, seuraavalla ruokahetkellä sitten. Neuvolan tädin mukaan lapseni ei kuole, jos hän jonkun ruokailun kieltäytyykin syömästä. Näin ollen ruokia ei ole vaihdettu parempiin vaan lykätty seuraaviin hetkiin. Tyttö syö hyvin, mutta pelkään koko ajan uhmaiän iskevän ruokailuihin. Itsenäisesti syömään opettelu on myös perheen esimerkeillä hankalaa, kun isääkin ruokitaan. Pikkuhiljaa se siitä ja kun tämä mamma ei pelkäisi sotkuja liikaa vaan luottaisi myös lapsensa kykyyn syödä - siististi

Uni. Onhan sitä riittänyt. Aluksi käärön sai tuosta vaan nukkumaan tissillä. Sitten tuli unirytmin ja muiden nukahtamistapojen opettelu. Vaunuissa hän nukkuu edelleen päiväunet, koska niiden heijaaminen on meille ollut helpoin tapa nukuttaa hänet. Sängystä sisällä hän hätkähtää hereille kepin kolinasta tai tuolin renkaiden narinasta. Iltaisin uni on niin sikeää, ettei nykyään kolina tai narina haittaa. Iltaisin unen saanti on se tämän hetken haaste. Puheripuli juuri puhumaan oppivalle iskee kun pitäisi rauhoittua. Sanaisen arkun hiljentämistä tänäkin iltana harjoiteltiin. Positiivista on, että nukahdettuaan hän herää vasta aamulla seitsemän jälkeen taas meitä höpöttämään hereille huutelemalla omasta sängystään. 

Taikatalviaika

Kellojen siirto kesäajasta talviaikaan on pienten lasten vanhempien painajainen. Kuka olisi tarpeeksi rohkea ja sellaisen vallan kahvassa, että tämä painajainen loppuisi tämän syksyn jetlagiin? 

Luumimamma ja -pappa pääsivät tällä erää helpolla. Enkä muista edellistenkään aiheuttaneen meillä väsymystä. Tämä kannanotto on tuhansien muiden perheiden puolesta. 

Luumiperheen vinkki, joka ei varmsti toimi  kaikille: siirtäkää jo edellisenä iltana kellot tulevaan aikaan. Tahmatassu laitettiin normaalisti vanhaa aikaa noudattaen petiin. Mutta me vanhemmat orientoiduimme uuteen aikaan. Kun yöllä heräili, tiesi heti mitä kello on heräämättä kunnolla toimittamaan vaikeita päässälaskuja. Vältyimme aivojen aktivoinnilta ja pähkäilyiltä mitä kello on ja monelta pitäisi herätä tai paljon on jo saanut nukkua. Näin me nukuimme rauhaisammin ja Tahmatassu aisti yönrauhan. Hän nukkui jopa tunnin pidempään kuin normaalisti ja me hyppäsimme suoraan oikeaan rytmiin. Nahkavekkari siirtyi yhtä automaattisesti kuin kännykät. 

Itse yleensä stressaan ceparisti kellojen siirtoa ja ala-asteella menetin aina yöuneni stressin vuoksi. Nyt yö meni osaltani rauhaisasti. 

Olen myös huomannut, että lapsi selvästi aistii yön tunnelmat, vaikka nukkuukin seinän takana omassa huoneessa ja sängyssä. Jos herään aamuyöstä miettimään, että koskakohan Tahmatassu herää, hän herää jo vain tästä ajatuksesta ja on valmis siirrettäväksi viereemme.

Aiemmin heräilyä oli niin paljon, että siirryin Tahmatassun lattialle patjalle nukkumaan. Tästä tottumuksesta herään siis edelleen välillä miettimään. Nyt Tahmatassun heräily on siirtynyt hyvin pitkälti aamun tunteihin, että teimme säännön, että viiden jälkeen hän saa tulla väliimme nukkumaan. Tosin nykyään Luumipappa aina heltyy, vaikkei kello viiteen entäisikään. On niin mukava herätä pienen iloiseen höpötykseen yhdessä vierekkäin. Lähes harmillisia on ne aamut, kun Tahmatassu nukkuu lähes kahdeksaan omassa sängyssä ja arkena Luumipapan on jo täynyt nousta ylös.